16. marraskuuta 2011

Ruokasodan keskellä

Ruuasta tehdään lifestyleä ja sen seitsemää ohjelmaa erinäisille kanaville. Karpataan, skarpataan. On luomua, funktionaalista, vhh:sta jne. Ehkä jopa syömistä pantataan päivisin ja sitten illalla retkahdetaan reilusti.

Katselin eilen jonkin aikaa television ruokailtaa kouluruuasta. Kouluruokaa pulpetinkuluttajana syöneenä 50- ja 60- luvuilla ja kateederin toisella puolen ollen 70-90-luvuilla viime vuosituhannella minulla on tietty omakohtainen käsitys asiasta. En juuri valittaisi, mutta ajantasaista makutuntumaa minulla ei tietenkään enää ole.



Koko ruoka-asia askarruttaa senkin vuoksi, että vaikka olen luullut ravinneeni itseni ja perheeni jo vuosia suunnilleen oikeaoppisesti virallisten suositusten mukaan, valtimotauti päättää tulla. Ja taas syynätään ruokalautasta, -ympyrää, -kolmiota, mikä se nyt milloinkin on.

Ruista en ole koskaan hylännyt, vaan jokin lapsuudesta juontuva syy-seuraus-yhteys on vaatinut syömään ruisleipää koko ajan. Olen itsekin käyttänyt käsiäni leipätiinussa useita kertoja.


Ruista ranteeseen tarvittiin ennen maatöissä enemmän kuin tässä osin näppäily-yhteiskunnassa.  Ruis on ollut arvossaan ainakin 30-luvulla. Köyhäinhoitolautakunnat pitivät tuolloin "kaitsiakokouksiaan" pitäjien piireissä (kylissä). Eräänkin vuoden 1931 maaliskuisen kokouksen pöytäkirjasta luen seuraavat  pykälät:

1) Toivo M:n heinät jaa kyytipalkat päätettiin maksaa laskun mukaan. Ja L:lle 1/2 mittaa olkia päätettiin maksaa. Osuuskauppaan päätettiin maksaa 60 kg ruisjauhoja.
2) Hilda P:n pyyntö maksusitoumuksen antamiseksi Jyväskylän sairaalaan päätettiin myöntää.
3) Onni N:n 50 mk lasku jauhojen ostoon hyväksyttiin.
4) Lauri L:lle päätettiin myöntää 60 kg ruisjauhoja toukokuun aikana ja 200 markan avustus siemmenen ostoa varten.
5) Oskari L.lle päätettiin myöntää 60 kg ruisjauhoja toukokuun aikana.
6) Eetvi K:lle päätettiin myöntää 100 mk lisäavustus


Köyhät meillä ovat aina keskuudessamme - lähellä ja kaukana.

10 kommenttia:

  1. Nyt kun joudun loppuelämäni syömään verenohennuslääkettä, sain listan mitä saan syödä, mitä pitää välttää. Muuten olisinkin jo niin pyörällä päästäni, etten osaisi päättää, mitä kaupasta ostan, mitä en.

    Mutta ruisleivästä en luovu. Omatekoisesta. Se vaan on niin hyvää ja onneksi kuuluu sallittujen listalleni.


    Kiitos pöytäkirjasta. Pistää ajattelemaan...

    VastaaPoista
  2. Köyhyys tuntuu hyvin konkreettiselta kun lukee pöytäkirjaa. Tänä päivänä köyhyys näkyy hyväntekeväisyysjärjestöjen ruokajonoissa ja maailman kriisialueilla.

    Ruisleipä kuuluu jokapäiväiseen ruokavaliooni, tosin kaupan hyllyltä ostettuna. Ruisleipään liittyy hauska muisto opiskeluajoilta, jolloin kämppäkaveri toi kotoaan Pohjois-Hämeestä vartailla kuivuneita reikäleipiä. Porukalla söimme kovaa leipää ja voita. Useimmilla oli voita nenän päässä ja poskissa, sillä kovan leivän syöminen on oma taitonsa.

    VastaaPoista
  3. Ruokakeskustelua katsottiin täälläkin ensimmäinen tunti. Kiuruvesi saa minulta kymmenen pistettä!
    Siellä lähiruoka on kunniassaan, kalat, sienet, marjat ja leipomotuotteet, kaikki läheltä.
    Kiuruveden kunnan sivuilta löytyy paljon tietoa em asiasta.

    Ruileipää kehuu hyvin moni, mutta pitää muistaa, että kaikki eivät siedä sitä kuin pieniä määriä.
    Meille sopii parhaiten leipä, joka on tehty hiivaleipäjauhoista, niitäkin on monenlaista sorttia, kaikki ei ole pelkkää kuorittua vehnää.:))
    Herkutteluun joskus muutaman päivän vanhaa jälkiuunileipää.

    VastaaPoista
  4. Täällä käydään yltäkylläisyyden keskellä ruokasotaa, jossain soditaan ruuan tähden.
    Nykyisessä ruokakeskustelussa joku tökkii minua pahasti, ehkä kuvat nälkää näkevistä lapsista häiritsevät mieltä.

    Kun on itse elänyt lapsuuden jolloin ruoka oli usein tiukassa, tai oikeastaan usein hyvin yksinkertaista tyyliin perunaa, leipää ja puuroa, ei halua tehdä syömisestä numeroa.
    On vain tyytyväinen kun ylipäätään sitä riittää.
    Herkuttelen hyvillä mielin aina kun mahdollista - jos syömisestäkin katoaa ilo niin ankeaksi menee tämä elo.

    VastaaPoista
  5. Lastu,
    Tuotteita on niin valtavasti, että erikoisruokavalioiden tuotteet hukkuvat siihen paljouteen.

    Omatekoinen ruisleipä on nyt jäänyt vähälle, kun on tätä muuta projektia...

    Tuosta tavallaan karusta pöytäkirjasta huokui jollakin tavalla inhimillinen lämpö. Osattomia autettiin silloin, ehkä jopa vähemmällä byrokratialla kuin nyt.

    VastaaPoista
  6. Olivia,
    Juuri mainitsemasi kaltaista leipää minä olen lapsuudessani syönyt. Reikäleipiä leivoin itsekin ja valmiina ne laitettiin vaikkanaan tuvan kattoon. En muista, että niitä olisi säilytetty jyvähinkaloissa kuten tehtiin jossakin muualla.

    VastaaPoista
  7. Rosina,
    Nythän saa kaupasta myös vaaleaa ruisleipää. En oikein ymmärrä, miten sellainen tuote saadaan aikaan.

    Jotkin hiivaleivät ovat todellista herkkua. Äitini ja tätini leipoivat todella herkullista hiivaleipää. Pitäisi kokeilla, löytyisikö sama aromi.

    Jälkiuunileipä vaatii vahvat leukaperät. :)

    VastaaPoista
  8. Mk,
    Minäkin ihmettelin ruokakeskustelua. Saahan sitä ihmiset keskustella tietenkin mistä vain, mutta olen samaa mieltä kanssasi siitä, että keskustelu läikkyy nyt yli.

    Ehkä tämä uusi aihe, valelääkärijupakka, vaimensi sitä hiukan.

    Pidän edelleenkin lapsuuden yksinkertaisista perusruuista. Salaatit ovat tulleet oikeastaan vain niiden lisäksi.

    VastaaPoista
  9. Ruoka on elinehto. Joku on sanonut, että jos lakkaa syömästä, lakkaavat jäljet pian näkymästä. Toki on tärkeää, mitä suuhunsa pistää. Silti on pakko hämmästellä kauppareissulla valikoiman laajuutta, mitä meille tarjotaan. Vähempikin riittäisi. Tuntuu, että ruoasta on tullut muoti-ilmiö, joka määrää valintojamme.

    Kouluruoasta kiukutellaan vähän päästä. Jos lapsi sairastaa allergiaa tms., on selvä, että hänelle pitää tarjota vaihtoehtoruokaa. Muille pitäisi kelvata tavallinen perusruoka ja se pitäisi ottaa kiitollisuudella vastaan. Nälkä on hyvä särvin, totesi isäni, kun meistä lapsista joku - etten se vain ollut minä - valitti ruoasta. Piti paikkansa.

    VastaaPoista
  10. Laila,
    "Jos lakkaa syömästä, lakkaavat jäljet pian näkymästä" ja "Nälkä on hyvä särvin" ovat suuria viisauksia. En ole kuullutkaan tuollaisia versioita.

    Olen olosuhteiden pakosta joutunut viime aikoina käymään vieraissa ruokakaupoissa. Ajan säästämiseksi olen heti kysynyt myyjältä (jos satun näkemään sellaisen), mistä hyllynpätkältä löytyy tarvitsemani tuote. Esim. maitotaloustuotteita on seinällinen. Kai niitä kaikkia ostetaan, koska niitä siellä on.

    Myyjät auttavat kyllä mielellään. Hyvä palvelu palannee ruokakauppoihinkin kilpailun kiristyessä.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!