24. syyskuuta 2011

Kolme kaunista viikon varrelta


1. Kallavesi näytti maanantaiaamuna puoli seitsemältä kauneintaan auringon siivilöityessä vedestä nousevan usvan läpi. Niin kauniina en rantareittiä ollut koskaan ennen nähnyt. Kännykkä pysyi visusti taskussa eikä kamera ollut lainkaan mukana. Myöhemmin usva nousi ja peitti auringon kokonaan. Silloin seurasin sitä jo sairaalan ikkunan säleverhojen takaa viiden hengen huoneessa omassa kangasverhoilla eristetyssä loosissani. Minulla oli aitiopaikka, koska olin ikkunan vieressä. Sen verran jäi odotusaikaa, että ehdin taltioida kännykän kameralla auringon ensiyrityksen päästä esiin paksun usvatäkin takaa.

2. Vertaisuus on merkillinen asia. Samalla kun pukeutuu sairaalavaatteisiin, irtautuu ulkomaailmasta ja asettuu huonekaverien kanssa samaan purteen, jonka suunta ei ole enää omissa käsissä. Tiistaiaamuna kello kuusi yökkö siirsi kotiutettavat käytävälle. Huoneiden hiljaiset joutuivat lähelle toisiaan ja puhehanat avautuivat. Olimme samassa veneessä. Kuka ensimmäistä, kuka toista tai jo neljättä kertaa. Lääkesotkutkin selvisivät ja aamulääkkeet saimme vihdoin kymmeneltä. Odottavan aika on pitkä ja hoitajilla on vain kaksi kättä, mutta tällä osastolla jokaiseen kutsuun vastattiin välittömästi.

3. Oli ihmeen hyvä päästä kotiin vielä ja taas. Täällä saisi nukkua pimeässä ja ilman piippauksia. Luonto ei tosin kylpenyt samanlaisessa juhlavalaistuksessa kuin mennessä. Taisi sataa hiukan. Ehkä ruskan värit olivat vahvistuneeet piirun verran. Ja pihapihlajissa oli edelleen menossa hurja taistelu vähäisistä marjoista. Orava juoksi edelleen pitkin sähkökaapelia ja täydensi talvivarastojaan sellaisella vauhdilla, että en ole vieläkään päässyt selville, mitä se itse asiassa kuljettaa. Ja minne. Siellä se juoksee tänäkin aamuna.

9 kommenttia:

  1. Iloitsen tiedosta, että olet päässyt kotiin. Luonnon syksyiset värit tuovat iloa arkeen. Keskiviikkona totesin, että ruska oli edennyt kesäkylän vaahterapuihin. Tänään on ensimmäinen oikein kolea päivä täälläpäin.

    Vietin tiistaina 4 tuntia silmäklinikalla. Käytävällä meitä oli monta hieman iäkkäämpää potilasta, jotka odottivat tutkimuksia ja/tai hoitoa, joten vertaisuus tuli tutuksi. Itse sain ensimmäisen pistoksen toiseen silmään ikärappeuman johdosta.

    Toivotan sinulle kaikkea hyvää ja mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  2. Olivia,
    Sairaalassa ei voi levätä. Olin viiden hengen huoneessa.

    Puolilta öin menin yököltä kysymään, pääsisinkö yrittämään nukkumista vaikka siivouskomeroon. Olen tottunut nukkumaan pimeässä eikä huoneesta sammuneet valot. Ei sitä uskoisi, että niinkin voi olla...

    Kävin tänään sadekuurojen välissä hiukan kävelemässä. Kyllä vaahtera oli täälläkin jo täydessä syysasussa, osin jo paljaskin.

    Hyvää viikonloppua sinullekin!

    VastaaPoista
  3. En oikein ymmärtänyt edellistä tekstiäsi, mutta nyt se avautui. Kotona on ihana olla. Hyvä, että taas olet siellä!

    Vaahteroilla on ihanat värit juuri nyt, ja kun aurinko hiukan paistaa, puut oikein hehkuvat. Orava rukka varautuu kovaan talveen. Vieläkö se muistasi viime talven pakkaset? Hyvää pyhän seutua, Liisa.

    VastaaPoista
  4. Oravat tekevät useita kätköjä ja useita ne unohtavatkin.

    VastaaPoista
  5. Pikaista toipumista!
    Ja totta, valoisassa on hankala nukahtaa.

    VastaaPoista
  6. Laila,
    Sitä tulee joskus kirjoitettua salakoodikieltä.

    Tuo orava, ja ehkä niitä trafiikista päätellen on useampiakin, on mielestäni tämän kesän poikanen. Eläimillä on sisäinen tieto tulevasta.

    a-kh,
    Siinä asiassa oravat taitavat olla inhimillisiä. Minullakin näkyy olevan paljon unohtamiani kätköjä täällä remontin alta siivoiltavassa huushollissa.

    Mk,
    Kiitos. Toipuminen tuntuu ottavan aikansa. Syksy on ihan mukavaa aikaa, kun yöllä on pimeää. Ei tarvitse pimennysverhoja kuten kesällä.

    VastaaPoista
  7. Sairaalassa ei kyllä nukkumisesta tule yhtään mitään, hyvä että pääsit kotiin lepäämään - siis jos siellä remontin keskellä nyt voi levätä, mutta saa ainakin sammuttaa valot ja pimeässä kaikki on ennallaan.

    VastaaPoista
  8. Itse olisin kaamea potilas (ainakin itselleni), kun en tahdo saada unta muualla kuin kotona :( Valot ja kaikenlaiset äänet, siinä jo isot syyt valvoa läpi yön. Hyvä että saat toipua kotona ja ihailla lisääntyvää räiskyvää ruskaa. Voi oikein hyvin!

    VastaaPoista
  9. Sirokko,
    "Pimeässä kaikki on ennallaan" paitsi sänky väärässä kerroksessa. Eielen oli kuiva ilma ja lähdin meteliä pakoon pariksi tunniksi. Tänä aamuna sataa...

    Kutuharju,
    Unenlahjat ovat erilaiset eri ihmisillä. Olen aina ollut herkkäuninen eivätkä ikäkrempat ja sairaudet siinä asiassa ainakaan ole yhtään tuoneet helpotusta.

    Oma koti kullan kallis ja remontin myötä vielä kalliimpi.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!