27. elokuuta 2011

Valinnan vaikeus

Kaupungissa juhlittiin kolminkertaisesti. Jotenkin tuntui, että tämä ajallemme tyypillinen verkostoituminen menee joskus ehkä hiukan liian pitkälle ja aiheuttaa päällekkäisyyttä. Ihan hengästytti lukea, onneksi vasta torikäynnin jälkeen, koko tapahtumaohjelma. Olin kyllä radion kuuntelijana mukana jo eilen. Siksi kesälämpimänä elokuun aamuna kiinnosti lähteä katsomaan, vieläkö Mäntykankaan koulu jaksaa yön jälkeen juhlistaa 30-vuotista taivaltaan puistossa sähköisten pyörätuolien 30 tunnin viestimaratonilla. Kyllä vain. Itse puistoon tutustuminen jäikin maratonin seuraamisen jalkoihin. Onneksi sää suosi tätä tapahtumaa.


Seuraavaksi menimme torille. Oli melko aikaista ja autolle sai paikan helposti. Tori oli laajentunut kaupungintalon vierelle ja edustalle. Siinä oli parempi kävellä kuin nupukivitorin puolikkaalla. Tyttöjen talo on siis saatu jo Kuopioonkin. Sanasepot esittelivät harrastustaan, selkäyhdistys tarjosi jumppaohjeitaan. Monenlaisia tuohi-, puu-, huopa-, reilun kaupan- yms. tuotteita oli tarjolla. Eniten yleisöä veti sienineuvonta. Sen pöydän ääreen ei meikäläisellä ollut asiaa, mutta ei se haitannut, koska ei minusta ole metsään menijäksikään. Ihmettelin vain, että lampaankäävät olivat kalliimpia kuin kantarellit. Juuri eilen teimme niistä sieniperunasoselaatikkoa vanhan kouluaikaisen keittokirjani ohjeen mukaan.


Ruisleipää maistatettiin, olisi ruispuuroakin ollut tarjolla. 4 euroa! Oli mukavan nostalgista katsoa, miten ruistaikinanjuuri oli kuplinut puutiinussa ja vieressä eräs rouva pyöritti limppua nousemaan. Tuli siinä taas kerran esille leivän ja limpun ero. Idän ja lännen. Leivän hinta myös pohditutti. Tuntuu kohtuuttomalta, että leivän hinnasta kauppa ottaa yli 40 prosenttia.  Tuli mieleen mennävuotinen euroviisu: Työlki ellää mut kaupal rikastuu.

Kiersin torin ensimmäisen kerran tänä kesänä. Otin kuviakin eri kulmilta pikapikaa, koska kapeilla katetuilla kaduilla ei mahtunut pysähtelemään. Hiukan tuntuivat kaduntapaiset kallistuvan kohti torimonttua.Viimeistään siinä vaiheessa mina alkoi huimata, kun menin kuvaamaan torin kaupungintalon parvekkeelta. Ovet olivat auki.

8 kommenttia:

  1. No hups, taisinkin käydä sillä suunnalla vääränä viikonloppuna, noin paljon olisi nyt ollut nähtävää ja kuultavaa.

    VastaaPoista
  2. Tuollaista kanaalia en ole nähnytkään, vai olenko?

    VastaaPoista
  3. Sirokko,
    Joka puolella tuntuu olevan valtavasti taoahtumia. Turussakin,jos sinne suunnistit. Hyvää sunnuntaita!

    a-kh,
    Maljapurohan se siinä on. Kuva otettu kaarisillalta sataman suuntaan. Kaupunki muuttuu koko ajan. Ei ollut juuri enää luonnonnurmea jäljellä. Pelialueella oli vihreä tekonurmi.

    VastaaPoista
  4. Tuntuu tosiaan tuo kaupan osuus leivän hinnasta kohtuuttomalta! Eipä ole ihme, että leipomon yhteydessä olevasta kaupasta ostettuna leipä tuntuu niin edulliselta. Pullapitkon puolikkaankin saa sieltä melkein puoleen hintaan, kun se on vähän vinoon leikattu eikä kelpaa kaupan kuormaan.

    VastaaPoista
  5. Tämä viikonloppu on näköjään täynnä tapahtumia joka puolella maata. Helsingissäkin vietettiin perjantai-iltana Taiteiden yötä, johon en osallistunut. Muutama vuosi sitten kävimme katsomassaa ohjelmaa, josta ei näkynyt kovin paljon 300 metrin etäisyydestä, eli yleisöä oli paljon.

    Monet tapahtumat osuvat samalle viikonlopulle. Se kai johtuu Suomen lyhyestä kesästä. Oman kaupungiosan päiviä vietetään ensi viikonloppuna, jolloin on myös oman kesäkylän vuosittainen kyläpäivä.

    VastaaPoista
  6. Laila,
    Viime viikolla Kuningaskuluttajassa oli samaa asiaa makaronilaatikosta. Kaupan osuus sama. Tehkäämme siis ruuat itse sikäli mikäli mahdollista. Eilinen leipä on muuten ihan hyvää.

    Olivia,
    Yleisön paljoutta väistellen menin "juhlaan" vasta maanantaiaamuna. Yölliset tapahtumat saavat jäädä väliin.

    Toivottavasti ensi viikonloppuna on vielä hyvä sää. Mielenkiinnolla odotan kuulevani kumman tapahtuman valitset.

    VastaaPoista
  7. Vähän minä sitä ajattelin.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!