21. kesäkuuta 2011

Kissanpäiviä


Kokeilen. Sain tämän kuvan ensin liitetyksi kopioi/liitä-komennoilla, mutta blogi ilmoittaa, että tallennuksessa tapahtui virhe. Julkaisen kuitenkin. Kokeilen siis uutta tapaa liittää kuvia Bloggeriin. Mielenkiintoista nähdä, siirtyykö kuva nytkin suoraan Picasa-kansioon.

Kuva on alkuperäisessä koossaan, joten sitä ei kannata klikata suuremmaksi. Pienennän kuvan myöhemmin, jos tämä uusi tapa yleensä onnistuu.

****

Ei onnistunut, vaan ilmoitti Bad request. Erroria pukkaa. Haenpa kissakuvan koneelta vanhalla tutulla tavalla. Luonnoksessa kuva kyllä näkyi ihan oikean kokeisenakin, mutta käsittämätöntä HTML-koodia löytyi sivukaupalla, tallennus ei onnistunut ja alkuperäinen kokeilupostaus piti poistaa. Tulipa kokeiltua.

Toinen silmiini näkyvä muutos sitten viime näkemän on tuolla yläpalkissa. Google-kääntäjä on koko ajan näytöllä valmiina. Enää ei tarvitse klikkailla sivupalkissa olevaa kääntäjää. Käännösteksti on kyllä aivan käsittämätöntä. Vaihtuiko konekääntäjä huonompaan versioon ilmestyessään tuohon yläpalkkiin, en osaa sanoa. Jotenkin vaikuttaa, että näin olisi käynyt.

Bloggerin oma laskuri sen sijaan näyttää palanneen normaaliin päiväjärjestykseen eikä enää ilmoita vähintään viisin- tai kuusinkertaisia lukemia  todellisiin käynteihin verrattuna.

Ihan ei nyt ole kuvan veroisia kissanpäiviä täällä. Taivas on pilvessä ja epävakainen sää jatkuu. Kaikesta huolimatta päivä on pisimmillään.
___

Edit yhtä aamua viisaampana:

Kysymys: Näkyvätkö vanhempien postausten kuvat teille lukijoille, koska minulle itselleni ne eivät näy. Jos klikkaan kuvan kohdalla näkyvän pikkuruisen ruudun kohdalla, saan G:lta seuraavanlaisen viestin:


Google403.
That’s an error.
Your client does not have permission to get URL /-rKOZOfhbUfQ/Tc_6wbbh4uI/AAAAAAAASFA/Ugk1KwBCEmA/s1600/IMG_7340.JPG from this server. (Client IP address: xxx.xxx.xxx)


Forbidden
That’s all we know.

Jos joku teistä osaa kertoa, missä on vika ja mitä pitäisi tehdä, olisin kiitollinen.  IP-osoite on muutettu, muuta ei. Miksi minusta on tullut oman blogni asiakas? Onko toisilla samantyyppisiä ongelmia?

5 kommenttia:

  1. Onnistuin kopioimaan ja liittämään äskeisen kuvan uuteen postaukseen, jota en viitsinyt julkaista. Kuva tuli kopioidun kokoisena postauksen vasempaan laitaan eikä sitä päässyt suurentamaan. Tällainen toiminto on siis mahdollinen (ja vaatii valtavasti sitä HTML:ää. Minulle riitti tämä yksi kokeilu. :)

    VastaaPoista
  2. Kuva suureni klikaten ja äkeän näköinn tiikerikissa tuli näkyväksi.

    VastaaPoista
  3. a-kh,
    Niin sen pitikin.

    Kissa ei tainnut pitää siitä, että häiritsimme sen aurinkoista aamupäivää, toki vain hitaasti ohi kävellen.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  5. Ei kai kannattaisi ryhtyä kokeilemaan omia temppujaan Bloggerin kanssa. Nyt en saanut enää haettua kuvaa omalta koneeltani - vaihteeksi - tuohon uudempaan postaukseen.

    Liittämällä se onnistui, mutta sen seurauksena URL-osoite näytti vain sen yhden ainoan postauksen etusivulla, vaikka asetuksia ei ole muutettu mitenkään. Poistin kuvan.

    Menin Picasa-albumiin ja sinne kuva on kyllä latautunut kahteen kertaan. Jotta bloggaaminen ei kävisi liian helpoksi, loin uuden postauksen Picasasta Bloggerrin päin ja siirsin kuvattoman tekstin linkittämäni kuvan alle uudeksi päreeksi.

    Nyt lopetan nämä kokeilut ja toivotan hyvää juhannusviikkoa kaikille lukijoille. Jospa kävisin vaikka hiukan ulkona. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!