11. kesäkuuta 2011

Heleää helluntaita

Jos aikoo helteellä harrastaa liikuntaa kuivalla maalla, on lähdettävä liikkeelle aamuvarhaisella. Ennen ylösnousua. Kesäisin käännän päivittäin kelloa ajatuksissani aina sen ikiliikkuvan tunnin ja tajuan, että olen ulkona aamuyöllä kolmen jälkeen. En toki joka yö, mutta niinä unettomina.

Näen valot jossakin keittiön ikkunassa ja tajuan, että en ole ainoa valvova. Isokokoinen rusakko näyttäytyy joskus ja öistä kulkijaa säikkyen siksakkaa pitkin katua tai polkua. Nuorta porukkaakin on joskus liikkeellä. Harvemmin. Minä puolestani säikähdän heitä ja kiirehdin suoraan kotiin. Aamuyö on vielä viileää. Onneksi. Päivisin on asustettava alakerrassa.

Omenapuut ovat pudottaneet huntunsa muutama päivä sitten. Ei ole vielä juhannus, vaikka juhannusruusukin  kukkii jo paikoin. Lupiinit, akileijat, metsäkurjenpolvet, leinikit myös... Ennen tuotiin kukkivia pihlajanoksia nukkuma-aittaan juhannuksena. On se maapallon akseli varmaankin heilahtanut, kun kaikki tuntuu aikaistuneen. Mansikoita ja uusia perunoita on jo myynnissä, juhannukseksi kypsyvät kai sitten mustikat, jos niitä on tullakseen.

Ja hyttyset ovat kovin ärhäkkäitä. Uikut eivät tänä keväänä tähän rantaan jääneet. Eikä ole haapanapariskuntaakaan näkynyt vähään aikaan. Räksiä on hauska seurata, kun ne kallistavat päänsä ja kuuntelevat, missä kohden liero on liikkeellä vastaleikatulla nurmikolla. Havaintojeni mukaan ne eivät näy juuri erehtyvän.

10 kommenttia:

  1. Aika moni lähtee aamukävelylelle klo 4, kun ravintolan ovet sulkeutuvat. Oi, elämä!

    VastaaPoista
  2. Noinhan se pitäisi tehdä jos mieli helteellä liikkua. Minä tosin voisin lähteä tuohon aikaan melkein iltalenkille jos ei olisi pimeää. Aamulla en tietenkään herää ennen kuin kahdeksalta, silloin on jo kuuma.
    Johonkin suuntaan on maapallo vinksahtanut kun meillä ollaan vielä normilämpöjen alapuolella, alle 30 useimmiten. Sopii kyllä minulle mainiosti.

    VastaaPoista
  3. Onko teillä valoisaa kolmen aikaan yöllä näin kesäkuussa? Herään usein kolmen aikaan, kun lehdenjakaja tuo lehden, mutta silloin on melko pimeää meillä. Nuorena kävin sukulaisten luona Keski-Suomessa kesäisin ja ihastelin valoisia öitä.

    Kaunista helluntaipäivää!

    VastaaPoista
  4. a-kh,
    Olisikohan heillä suunta kuitenkin kotiin päin?

    Sirokko,
    Kahdeksalta on jo kuuma täälläkin helteellä, johon totuttauminen ottaa aikansa. Täksi päiväksi lupaavat ukkoskuuroja ja viieämpää, mutta ei ainakaan vielä vaikuta siltä.

    Muistaakseni 1975 tai 76 oli sellainen juhannus, että Kymenlaaksossa poimin mustikoita etelänpuoleisesta rinteestä. On näitä vinksahduksia ollut ennenkin.

    Olivia,
    Kyllä juhannuksen molemmin puolin "yöt ovat vaaleat, mutta kuluvat kohta", kuten Georg Otsin lauloi. Sen puoleen voi olla liikkeellä. Ajomatkakin keskikesän valoisassa yössä voi olla ikimuistoinen kokemus.

    Kaunista helluntaipäivää itse kullekin!

    VastaaPoista
  5. Minunkin muistikuvissani heinäaikaan käytiin sateen sattuessa mustikassa, ja heinän teko aloitettiin yleensä juuri ennen juhannusta.
    Tosin ennen se kestikin pitempään, nyt isoilla koneilla hoituu ihan hujauksessa.

    Pihlajan kukissa onkin alkukesän paras tuoksu, varsinkin sateen jälkeen!

    VastaaPoista
  6. Mk,
    Silloin heinäntekoon tarvittiin paljon porukkaa ja hevonen. Ja aurinkoa sai kai liikaa, koska meillä ei ainakaan ollut mitään suojavoiteita. Papalla oli nenäliina päässä, solmu joka nurkassa. Meillä lapsilla ei kai mitään. Otsonikerros oli kai silloin vielä paksumpi tai itse aurinko vähemmän polttava.

    VastaaPoista
  7. Onpas suloinen tuo blogisi kukkakuva! Kaunis on luonto juuri nyt. Kevät meni ja suvi tuli vauhdilla. Järvivesi ehti mökkijärvessä nousta jo 26 asteeseen helluntaina. Rantasipi ihmetteli laiturille ilmestyineitä hiekkaisia jalanjälkiä, joita kuusivuotias ja monta pikku vierasta oli siihen jättänyt. Iirikset ovat jo korkeita, mutta eivät vielä kukkineet. Jotain kaunista on vielä tulossa.

    VastaaPoista
  8. Tänään aurinko nousi Kuopiossa kello 3:05 ja laskee 23:13, pimeää ei tule ollenkaan. Pihamaalla hyppivä räksäjengi onkin aamun ensimmäinen ja illan viimeinen havainto. Nyt hellehepeneet ovat vaihtuneet villaisiin sukkiin ja takkiin.

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun helteet ovat ohi, jaksaa taas tehdä koiran kanssa lenkkejä.
    Lähdin tosiaan aamulla varhain ja illalla myöhään, ihan koirankin takia ♥

    VastaaPoista
  10. Laila,
    Laitoin uuden kuvan, kun entinen katosi jonnekin bittiavaruuteen. Jotakin vikaa on tässä Bloggerissa, kun se tekee kaikenlaista kummallista nykyään.

    On juuri noiden kukkien aikaa, lisäksi voisi kimppuun taittaa jo lupiinit ja koiranputket myös.

    Täällä on pitänyt muutaman päivän villatakki- ja villasukkakeliä. Juuri nyt näyttää kesäisemmältä.

    Simpukka,
    Niin tekee. Räksäjengi on lähintä katseltavaa. Ihan mielenkiintoista. Tänä aamuna näytti, että olisivat jopa kylpeneet nyt hiukan jo lämmenneessä hiekassa tuossa polun varressa.

    Meillä riittää näitä vuodenaikoja, eikö vain? Villasukat käytössä kesät talvet. Vanhoilla villasukilla on hyvä kävellä myös ulkona.

    Marjamatilda,
    Olen samaa mieltä kanssasi. 25 asteen yli ai lämpötilan tarvitsisi nousta. Silloin tarkenee "syödä ulkona" pohjoisparvekkeella.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!