30. toukokuuta 2011

Tuo armas aika

Siinä oikealla puolellani oli ne kaapit, joista Pirkko-opettajani jakoi ne aapiset, laskuopin, ne sinikantiset vihkot, yhden ihan sitä pienintäkin kokoa, kynät ja kumin. Mustepullolla oli paikka paripulpetin oikeassa reunassa ja sitten siinä vieressä se syvennys mustekynälle. Musteella kirjoitimme vain kaunokirjoitusta. Jokaisella oli oma imupaperi. S-sivusta sain kympin. Pulpetin pohjalle laitettiin pala hyllypaperia. Se oli aivan helppo pitää järjestyksessä, koska tavaroita oli niin vähän.

Liitutaulu oli vihreä ja sen oikealla puolella oli kovaääninen, josta hyvin harvoin kuuntelimme kouluradion ohjelmia. Sen alla oli puinen pieni kaappi, jossa olivat ne valtavat puupuikot ja paksua puuvillalankaa kuin köyttä. Kaikkien piti kai nähdä yhtä aikaa, miten ne silmukat luotiin. Olikohan siinä myös virkkuukoukku?

Ikkunat olivat siellä vasemmalla seinustalla, kolmasluokkalaisten puolelta valo tuli siis oikeaoppisesti.  Urkuharmoni oli myös sillä puolella luokkaa ja sen viereen piti mennä laulamaan ensimmäinen kerran yleisön edessä. Se meni huonosti. Sain joulutodistukseen laulusta viitosen. Minua jännitti paljon vähemmän rokotusjonossa.

Ja jossakin vaiheessa käsivarsissani oli pieniä paiseita. Ja se opettaja oli ihana, kun hän puhdisti ja sitoi ne. Olisiko jo ollut heftaa, sitä en muista. Enkä muista tavaamistakaan aapisesta, koska osasin jo lukea. Sen muistan, miten minun piti kirjoitusharjoituksena siihen pienimpään ruutuvihtoon kirjoittaa kotiläksynä aiheesta: Äiti kertoo. Ja äiti kertoi, miten pääskynen oli kerran siivellään sipaissut häntä, kun hän oli ollut nukkuvinaan heinikössä. Samalla tavalla kuin pääskyset kiusaavat niitä vaanivaa kissaa. Sen minä kirjoitin.

Enkä minä muista, että meitä olisi lainkaan opetettu muussa kuin neulomisessa ja virkkaamisessa . Jotenkin me vain opimme kertotaulutkin kukin tavallamme. Tarkastajakin kävi ja minun piti sillä tunnilla kartalta näyttää ja selostaa Kivijärven reitti. Tarkastaja seisoi niiden kaappien vieressä oikealla puolellani.

Ja koulun pihassa oli jalopuita. Ja vaikka piha oli maantielle viettävä, kaikki koulun oppilaat pelasivat välitunnilla jalkapalloa. Myöhemmin tehtiin tasainen kenttä, jossa pelasimme nelimaalia. Ja keväisin ensimmäisillä sulapaikoilla pelasimme seinäpalloa. Ja meillä tytöillä oli mekot ja esiliinat. Ja minulla oli vihreä villatakki sinä aamuna, kun keväällä ensimmäisellä luokalla olin jostakin syystä kyllästynyt koko kouluun ja käännyin puolimatkasta takaisin kotiin.

Ja nyt minä muistan nämä ajat melko selvästi siksi, että reilusti toistasataa vuotta toiminut kyläkoulu viettää tänä keväänä viimeisen kevätjuhlansa. Ruusut kiitoksena kansakoululleni.

9 kommenttia:

  1. Kiitos, kun jaoit muistojasi kanssamme! Monet asiat tuntuivat niin tutuilta. Jatkaakohan vanha koulusi seurojentalona, jossa tulevaisuudessa vietetään juhlia ja harrastuspiirejä? Sellaisen tehtävän sai oma kouluni aikanaan lasten siirtyessä opintielle kylän toiselle puolen uudempaan ja isompaan kouluun. On lohdullista, että se yhä seisoo paikallaan ja jatkaa elämäänsä tärkeänä kokoontumispaikkana kylän ihmisille.

    VastaaPoista
  2. Oi, sinulla on ihanat muistot kansakoulusta. Toissa päivänä naapuri ja minä keskustelimme samasta aiheesta.

    Ensimmäisellä luokalla meidän piti tuoda eväät kouluun. Lisäksi piti tuoda oma pöytäliina, joka levitettiin pulpetille ruokailun ajaksi. Kouluruokailu sai alkunsa Suomessa tietääkseni 1948. Menin kouluun 1949, mutta saimme kouluruokaa vasta 1950 tai 1951. Elsa-opettajan Edit-sisko keitti meille puuroa ja antoi meille kalanmaksaölyä. Oma kansakouluni suljettiin kauan sitten ja joutui muuhun käyttöön. Nyt rakennukset on myyty taikurin perheelle.:)

    Tänä keväänä on kulunut 50 vuotta omasta ylioppilastutkinnostani. Launtaina tapaan luokkatoverini entisessä koulussamme, tosin toisessa rakennuksessa kuin 1961. Sen jälkeen on muuta ohjelmaa.

    VastaaPoista
  3. Mukavat koulumuistot. Ne palauttivat mieleeni omia koulumuistoja. Se oli niin ihanaa huoletonta aikaa. Omia koulujani ei ole enää, toinen paloi tulipalossa ja toisen purki koulun uusi omistaja ja rakensi tilalle ruman lättänä talon.

    VastaaPoista
  4. Kuin olisin siellä ollut minäkin kauan sitten..

    VastaaPoista
  5. Kuinka sanat voivatkin viedä suoraan tunteisiin ja kokemuksiin. Kiitos! Eläydyn muistoihisi täysillä ja kuljen omiini kun suren vanhan, yli satavuotiaan oppikouluni viimeistä kevätjuhlaa.

    VastaaPoista
  6. Ihan tuntui kuin olisin muistellut omaa kouluani, joka viettää kohta 110-vuotis päiväänsä ja on edelleen toimiva, toivon mukaan vielä kauan.
    Minulle on jäänyt mieleen maitopullo, joka piti tuoda mukana, talvella sille oli oma villapussi ettei jäätynyt matkalla. Lämmin ruoka sentään saatiin ja se syötiin luokassa kun ei ollut ruokalaa.
    Kaunis muistokirjoitus koulullesi, vei mennessään ja herätteli paljon omia muistoja.

    VastaaPoista
  7. Muistelit mukavasti kouluaikaasi.
    Itse en muista noin tarkkaan alakouluaikojani, joitakin hajanaisia kuvia vaan on mielessäni.
    Ehdin käydä kolmea eri koulua neljän alakouluvuoteni aikana - vaikka koti olikin koko ajan samalla paikalla.
    Yhtenä vuotena meitä eka- ja tokaluokkalaisia kuljetettiin silloisella "koulutaksilla" lähikylän koululle.
    Kaikki koulurakennukset ovat vielä pystyssä, vain pienin on myyty asumiskäyttöön.

    VastaaPoista
  8. Delilah,
    Enpä tiedä vielä, mitä koululle seuraavaksi tapahtuu, mutta kyllä sen vaiheita tulee varmasti seuratuksi myös vastaisuudessa.

    Olivia,
    Ehkä ne ensimmmäiset koulumuistot ovatkin vahvimmat. Minun kohdallani myös siksi, että olen monen koulun kasvatti ja pisimmän ajan sain olla tuossa alaluokassa koko kouluajastani.
    Kyllä meilläkin piti olla voileivät ja maitopullo kotoa, mutta keittolasta sai velli- tai keittoruokaa.

    Luokkakokoukset merkitsevät varmaankin enemmän sellaisille henkilöille, joilla on ollut mahdollisuus käydä koulua yhdessä monta vuotta.

    Sinulla on varmaankin antoisa tapaaminen lauantaina!

    Ellinoora,
    Niinpä, vaikka tuntuu, ettei siitä niin mahdottoman kauan ole kuitenkaan...

    Lastu,
    Monella meillä on sama menetys. Lukumääristä minulla ei ole tietoa, mutta vuosittain pieniä kouluja lakkautetaan useita. Minulle elämän kiertokoululaiselle se ensimmäinen koulu on ollut kuin ankkuri.

    Sirokko,
    Onpa mukava, että sinun opinahjosi saa vielä toimia.

    Me käytimme villasukaa pullon päällä. Lämpimällä säällä se piti maitopullon viileänä ja talvella esti jäätymisen. jäätymisen.

    Rosina,
    Jonkinlainen kiertokoululainen taidat sinäkin olla. Olet sentään asunut kotona. Minä olin välillä kortteerissa muualla.

    Hyvää helatorstai-iltaa kaikille!

    VastaaPoista
  9. Tarkistin,että kansakouluni tuli toimineeksi yhtäjaksoisesti 114 vuotta. Palasin eilen reissusta enkä vastatessani muistanut oikeaa vuosilukua.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!