22. huhtikuuta 2011

Hyvää pääsiäistä!

Tänään on kuudes pitkäperjantai tämän blogin historiassa ja sattumoisin  blogikin täyttää tänään kuusi vuotta. Alan siis olla eskari-iässä. Vanhoja pääsiäispostauksia löytyy vain muutama, koska aluksi Bloggerissa ei ollut mahdollisuutta luokitella kirjoituksiaan.

Vaikka pääsiäinen on tänä vuonna myöhään, eilen sulivat viimeiset lumet edes eteläpihalta. Muualla lunta vielä riittää. Kolean sään vuoksi krookukset ja skillat ovat vielä nuput supussa. On tosin luvassa lämpenevää. Vesi on vapaa vasta silta-aukkojen ja purojen kohdilla eikä tummanpuhuvalle jäälle ole enää menemistä.

Rairuoho kasvaa pullossa. Mämmituokkonen jäi eilen ostamatta osin ruuhkan vuoksi, osin siksi, että haluamani versio olisi löytynyt vain pakastealtaasta. Niitä altaita on kaupoissa aivan liikaa.  Rahkapiirakka on leivottu, lampaanpaisti marinoitumassa, savukalakiusaus uunissa, muutama iso suklaamuna ja useampi pieni varattuna. Ikkunat pesty valon tulla. Mikäs tässä on olla ja odotella.

Aurinko kierähti juuri sopivasti esiin.

18 kommenttia:

  1. Synttärit! Onneksi olkoon eskarilaiselle, ensi vuonna sitten koulutielle!
    Oppia ikä kaikki.

    Aurinkoista pääsiäistä sinulle, Liisa.

    VastaaPoista
  2. SusuPetal,
    Kiitos! Paljon olen oppinut, mutta varsinainen koulu on vielä käymättä.

    Aurinkoista pääsiäistä!

    VastaaPoista
  3. Onneksi olkoon 6-vuotiaalle! Pajunkissakuva on kaunis ja tunnelmallinen, tuli oikein lämmin olo sitä katsellessa. Maalla käydessäni mietin, otanko pajunkissaoksat, mutta päädyin sireenioksiin, joissa on nyt pienet lehdet.

    Täällä etelässä on pientä tihkusadetta. Toivottavasti kevätaurinko lämmittää joka puolella Suomea lähipäivinä. Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Olivia,
    Kiitos! Pajunkissat on kuvattu Vaasassa jo maaliskuussa ja oksat ovat kissansa tiputtaneet. Tosin virpomavitsoissa olisi vielä eläviä "kissoja" ikkunalla.

    Täällä on puolipilvistä ja lupaa kahtatoista astetta lämmintä. Yöllä oli pakkasen puolella. Huippuimuriin oli joku eläin tai myrskytuuli vienyt pari kaarnanpalaa. Koko talo alkoi täristä, kun käänsi napin maksimiasentoon. Pyhätöiksi näkyy meillä aina menevän koneiden kanssa.

    Toivotan hyvää pääsiäistä ja poutaantuvaa sinne!

    VastaaPoista
  5. Taitaa laskurissasi olla virhe.. Jokos siitä muka kuusi vuotta on? Vastahan tuohon pelmahdit.

    Onnea vaan blogille! Hyvää pääsiäistä!

    PS Rairuoho kasvaa pullossa? Kiva idea. Kauniilta näyttää eikä pääse kissa syömään.

    VastaaPoista
  6. Näin se aika vierähtää. Samoihin aikoihin ollaan tämä blogin pitäminen aloitettu.
    Vapuksi vaihdamme maiseman Päijänten rannalle Sysmään. Onko SEKIN sinulle tuttua maisemaa? =D
    Aika kylmää on Loviisassa nytkin vajaa 9 astetta ja pilvistä vaikkakin nyt näyttäisi aurinko pilkistelevän.
    Hyvää pääsiäisen jatkoa!

    VastaaPoista
  7. Ihan hyvää pääsiäistä Liisanpihalle.

    VastaaPoista
  8. Myöhästynyt synttärionnittelu 6-vuotiaalle. Lähetän ajatusten kautta sen omistajalle sinivuokkokimpun.

    VastaaPoista
  9. Iines,
    Kiitos onnitteluista ja hyvää pääsiäistä sinulle. Muistan aina, miten ystävällissesti otit minut vastaan blogosfäärin ihmeelliseen maailmaan.

    KooTee,
    Täytyy tunnustaa, että Päijänteen rannallakin on joskus tullut käydyksi, ihan siellä Sysmässäkin.:) Sisä-Suomea pitkin poikin on polkuni kulkenut sen jälkeen, kun Helsingistä lähdin vuonna jotakin... :)

    Täällä lämpeni tänään ensimmäisen kerran kunnolla. Krookukset ovat kukassa, kohta se sinivuokkokin.

    a-kh,
    Kiitos samoin sinne merellisiin maisemiin. Kallavesi huokuu viileyttä, mutta etupihalla ei ole enää auringolta suojaa. Pitänee harkita jonkinlaisen markiisin hankkimista.

    Laila,
    Kiitos kimpustasi. Ainakin huomiseen joudun odottamaan ennen kuin ensimmäinen sinivuokko avaa silmänsä. Nyt tutkimme muurahaisia, kiviä ja mitä kaikkea maasta löytyy, kun yksi silmäpari tarkkailee maailmaa tuolla polven korkeudella.

    VastaaPoista
  10. Aika kauan olet kirjoitellut. Onnea : )

    VastaaPoista
  11. Onnittelut blogille! Siitähän saisi jo paksun kirjan ;)
    Toivottavasti Pääsiäinen oli aurinkoinen ja ihana. Siellä se on jo illassa, täällä Cortesilla on juuri aamukahvit juotu.

    VastaaPoista
  12. Mayo,
    Kiitos; aika kuluu huomaamatta.

    Marjattah,
    Kiitos sinullekin. Tulisi aika paksu opus, jos blogin paperille laittaisi.:)

    Kevät teki taas kerran sen tavallisen temppunsa. Toppapuvusta shortseihin näkyy vaatetus olevan, vaikka järvi on vielä jäässä ja lunta kasapaikoissa.

    Päivisin on todella lämmintä, öisin on edelleen kylmää.

    VastaaPoista
  13. Onnea pitkästä blogin pidosta. Kuusi vuotta Pantterillekin tulee tänä vuonna täyteen.
    Aivan hurmaava pajukuva! :)

    VastaaPoista
  14. viehkoja pajunkissoja, joita ei tarvitse viedä hoitoon, jos lähtee reissuun

    VastaaPoista
  15. Synttärionnittelut! Kuusi vuotta bloggailua, vau. Pääset varmaan jo eskarin ohi suoraan kouluun noilla tiedoillasi.
    Pääasiäinen meni ja nyt odotellaan jo vappua, hyvä kun ehtii koristuksia vaihtaa, ja sitten onkin jo äitienpäivä, kevät on yhtä pitkää juhlaa.

    VastaaPoista
  16. Pantteri,
    Kiitos! Nyt kukkivat jo monet pensaat ja puut ja kukat kolmen kesälämpimän päivän jälkeen.

    a-kh,
    Huonekasvitkin selviävät viikon, jos ne kastelee kunnolla lähtiessään. Siis ne vanhat ja totutetut.

    Sirokko,
    Kiitos onnitteluista. Välistä on jo sellainen olo, että kaikki on tullut sanotuksi. Jospa jättävät luokalle.

    Tänäänkin on muuten liputuspäivä, Veteraanipäivä. Juhlasta juhlaan. Ne isot häätkin tulossa. Toukokuussa liputuspäiviä on todella monta ja sattuu olemaan meidät vuoromme liputtaa.

    VastaaPoista
  17. Paljon onnea, Liisa, kuuden vuoden bloggailusta! Olen iloinen että olen löytänyt Sinut. En muista milloin kohtasin blogisi, mutta niin on vetovoimasi suuri, että kun sinä blogeillasi - ja Kallavesi - kutsuitte tieteämättänne aikanne minua, niin vastasin: tullaan, tullaan. Ja täällä nyt ollaan, onnellisena. Tiedä sitten kuinka kauan minulla paluumuuttajan kuherruskuukausi tämän ihanan kaupungin kanssa kestää...

    Saanko kysyä: milloin sinä tulit naihin maisemiin?

    Mutta ennen kaikkea näistä savolaisista uteluista tärkeimpään: kiitos blogeistasi. Olen nauttinut aina.

    Onnea ja iloa jatkossa myös!

    VastaaPoista
  18. Lastu,
    Kiitos. Saa kysyä.

    Minulla on menossa 31. vuosi täällä, kaupungissa, jossa olin käynyt vain yhden kerran ennen muuttoamme. Kaksi ensimmäistä vuotta oli vaikeuksia sopeutua kieleen (kiusoittelivat etelässä, että minun pitää ottaa tulkki mukaan) ja kulttuuriin.

    Itse kaupunkikaan ei ehtinyt tulla kovin tutuksi, koska kävin työssä naapurikunnassa ja sairastuttuani ei ole riittänyt voimia. Esim. lähteä edes torille vappuna.

    Elämä on otettava sellaisena kuin se annetaan. Tämä kirjoittelu on kivuntorjuntaa. Ja kielten kanssa säheltäminen dementian. :)

    Mukavaa, jos olet viihtynyt. Koska en ole Blogilistalla, tänne joudutaan jotenkin vain klikkailemalla. Ehkä Sinullekin kävi niin.

    Vappuiloa!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!