3. maaliskuuta 2011

Tilaa uudelle

Alyttömälle liian älykäs kännykkäni hälyttää. Vieras numerosarja. Vastaan kuitenkin. Ei minulta pyydetä kuin puoli minuuttia aikaa. Lupaudun olemaan kuulolla sen aikaa sanottuani, että aikaa alkaa nyt. Jos tilaisin puoli vuotta alle puoleen hintaan kauneutta ja terveyttä, jota tiedän olevani molempaa vailla, saisin verenpainemittarin siinä sivussa. No, se minulla toki jo on ja viimeksi käytin sitä eilen. Eikä päänsärky johtunut kohonneesta verenpaineesta, vaan joistakin muista paineista, joiden vuoksi alan olla räjähtämispisteessä. En tilannut mitään ja olen lopettanut ainakin yhden entisenkin lehtitilauksen.

Eilen tuntui jo hitusen helpommalta hengittää ja koska aurinkoistakin niin viiltävän keväisen kauniin kirkasta oli, päätin räkätaudista huolimatta käväistä ihan vähän pihalla. Jalat veivät näin jälkiviisaana ajatellen väärään suuntaan, koska linnunlaulu lakkasi melko pian kuulumasta. Tuulettomissa suojaisissa paikoissa aurinko lämmitti jo tuntuvasti, mutta varjopaikkojen viima ei tehnyt hyvää, vaikka olinkin pakkasta varten pukeutunut. Ei sitä enää niin korkealta putoa melankoliaan, vaikka yöt menevät nenää niistäessä ja lämmintä juomaa keitellessä. Suunnitelmat vaihtuvat uusiin. En siis tänäänkään päässyt hankkimaan niitä lukulaseja, vaan sen sijaan huomenna menen omalääkärille, jos vaikka kuurin vaatii tämä pitkittynyt mikälie.

On se niin hyvä, että vanhat lumet romahtivat äsken alas katoilta näin päiväsaikaan. Koko talo tärisi ja jytisi ja melkein samalla hetkellä alkoi sadella luvattua uutta lunta. Ja radiossa varoitetaan kovenevan tuulen aiheuttamasta savotasta läheisillä metsäalueilla.

Toivottavasti kevään edetessä alkaa enenevässä määrin tipahdella noita valon pisaroita. (Tuure Kilpeläinen).

7 kommenttia:

  1. Valon pisaroita; miten kauniisti sanottu! Paranemista Sinulle! Nuha on kenkku varsinkin petikaverina! Kaikenlaista lenssua tuntuu olevan liikkeellä. Ei ole hyvä pitkään potea. Entisaikaan sipulimaitoa käytettiin pienen flunssan parantamisessa. Itse syön hunajaa kipeän kurkun lievitykseen ja juon hunajalla terästettyä lämmintä teetä. Liekö uskon asia, mutta tuntuu usein auttavan. Angiinaan tarvitaan tujeemmat rohdot.

    VastaaPoista
  2. Toivotan sinulle pikaista paranemista.

    Täällä etelässäkin aurinko on näyttäytynyt. Eilen jalkakäytävän paksu jääkerros murentui suojasäässä. Tänään taivas on tumman harmaa.

    Lehtimyyjien toistuvat puelinsoitot ovat aikamoinen riesa. Olen yrittänyt keksiä sopivat patenttivastaukset, jotta pääsisin soitoista eroon, mutta en ole vielä onnistunut.

    VastaaPoista
  3. Laila,
    Lainattuja sanoja nuo valon pisarat. Nyt on tuhdimmat lääkkeet haettu. Jospa olo alkaisi kohentua.

    Samat vanhat konstit minullakin on koko ajan käytössä, mutta eivät tällä erää riittäneet.

    Olivia,
    Kiitos. Sään vaihtelut tietävät kevättä. Kovin vain on tuulista.

    Telemarkkinointikielto näyttää olevan maksullinen palvelu, kuusi euroa vuodessa. Jos haluaa vastaavan palvelun ilmaiseksi, pitää kuulemma itse ilmoittaa jokaiseen haluamaansa suoramarkkinointiyritykseen erikseen. Aika hankalalta tuntuu.

    VastaaPoista
  4. Ensin on tuikkupakkasta ja hipityyntä, sitten lämpenee - ja tuulistuu. Ei auta kuin mennä ilmatieteen laitoksen sivuille katsomaan pakkasen purevuutta. Mutta metsä on todellinen lämmön- ja mielihyvän lähde. Hiihtelin Jynkänvuorella tiheän metsän keskellä ja tuli puuskatuulesta huolimatta... kuuma :).

    Toivon, että selätät flunssan. Mistähän sen sait?

    Puiden oksista on sokerihuurrekerros kuoriutunut pois. Vihreää on kuusikossa taas.

    VastaaPoista
  5. Lastu,
    Nyt on monenmoista tautia liikkeellä, joten ei koskaan voi tietää, mistä mitäkin saa.

    Muistaakseni hiihtäessä tulee aina kuuma, ellei sitten viima viilennä aukeilla. Metsän syli on suoja. Kun luin eilen Savon Sanomista, että joitakin oksia oli laduilta poistettu, hiukan huvitti tuo YLEn uutinen, johon linkitin. Totta puhuen, kyllä Puijolla kovalla tuulella on joskus pelottanutkin.

    Aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  6. Tänään päästin kevätvalon keittiön ikkunasta - ihan sieluun asti se häikäisi!

    VastaaPoista
  7. Ellinoora,
    Niin tekee täälläkin. Mutta on pakkasta ja tuulee. Päivällä aurinko sulattaa eteläpuolen ja yöllä pakkanen muuttaa sen luistinradaksi.
    Viime yönä ripotteli siihen päälle vielä lumen. Ei näy tänään sulavan, mutta kevät on vasta alullaan.

    Aurinkoista laskiaisviikkoa!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!