30. marraskuuta 2010

Liikutuksia


Olisin luullut, että sota-ajan laulujen kuunteleminen ja laulaminen ei olisi niin koskettavaa. En ole sotaa nähnytkään, sodanjälkiä kyllä kotimaassa ja muualla. Syvimpien tunnejälkien täytyy olla lapsuudesta. Ei niinkään sanoina kuin sanattomina vihjeinä. Äitinä ja isoäitinä eläydyn nyt tietenkin eri tavalla lapsuudesta tuttuihin sanotuksiin ja melodioihin. Ymmärsin siis sanatkin. Paitsi yhtä. Mikä on pajunetti? Netti jo silloinkin?

Juontaja Jaakko Salonojan hauskat vitsit ja tahalliset tai tahattomat kommellukset tekivät konsertista kotoisan lämpimän. Oli hyvä olla suurimmaksi osaksi itseäni vanhemmassa seurassa. Sovin sinne kyllä hyvin, koska olen ollut iso jo pienenä. Kuuntelin ja lauloin mukana mm. Kynttilöiden syttyessä, Anna arpisten haavojen olla, Eldanka-järven jää ja sitten niitä lauluja, joiden lyriikoita hakiessa löytyy varoitus, että sanat saattavat sisältää jotakin kansaa loukkaavaa aineistoa.

Mielenkiintoinen oli Vartiossa-laulun syntytarina.
'Vartiossa'-laulun sävellyksen syntymisestä on olemassa seuraava tieto (Helsingin Kaupunginkirjasto, 2010):Elli Tuomisto kirjoitti talvisodan alkupäivinä runon vartiossa seisovasta sotilaasta, jolla on seuranaan vain kirkas tähti. Vuonna 2004 Elli Tuomisto-Pajukanta (82) kertoi lehtihaastattelussa näin: "Eräänä tähtikirkkaana iltana katselin yksin ulkona harvinaisen suurta tähteä ja ajattelin, että siellä jossain vartiomies näkee saman tähden ja katseemme yhtyvät tähden kautta." Siitä lähti runo syntymään. Tuomisto-Pajukanta oli runon kirjoittaessaan 16-vuotias. Hänen mukaansa aika oli sellainen, että ajatukset hakeutuivat väkisin rintamalle.Lassi Utsjoki sai runon käsiinsä lähtiessään Jyväskylästä Petäjävedelle pakoon kaupungin pommituksia. Hän osti Työn Voima -nimisen lehden, jonka lastenpalstalla oli runo Vartiossa. Runo kiinnitti Utsjoen huomion, ja hän pani lehden huolellisesti talteen junamatkan ajaksi. Samana iltana Utsjoki ryhtyi pirtin pöydän ääressä tapailemaan sävelmää runoon, jonka oli aamulla lukenut. Kun hän seuraavana päivänä palasi pommitettuun Jyväskylään, laulu oli valmis. (Lähde)

Konsertti päättyi kuoron esittämän Veteraanin iltahuudon jälkeen koko konserttiyleisön yhdessä laulamaan Finlandiaan. Taputuksista ei ollut tulla loppua ja minulle jäi kiitollinen mieli.

Etsin illalla enoni Rintamalla 12.12.-39 päiväämän kirjeen ja luen siitä: "Terveiset teille kaikille siellä kotona, jos ehkä nämä saatte sinne korven komeroihin, täällä sitä myös olemme korven suojassa, joskaan ei siltä aivan varmassa turvassa...jos jäämme tänne on se kohtalomme...täytynee lopettaa tähän kun on niin kylmä kirjoittaa. Parhainta teille kaikille toivoen lämpimin terveisin, jos vaikka viimeiset toivottaa V."

___

Edit. 1.12.

Vaihdoin kuvan viimetalviseen pakkashippusia-kuvaan. Tämäntalvisia lumiaiheita olisi jo ollut tarjolla yllin kyllin, mutta luomukuvaajalla tuntuu olevan luova tauko valokuvaamisessa.

17 kommenttia:

  1. Vanhemmiten mielenkiinto herää sota-asioidenkin tutkimiseen.
    Olen käynyt tänä vuonna läpi isäni liki viiden vuoden sota-ajan tiedot arkistosta saamieni papereiden perusteella.
    Talvisota alkoi tasan seitsemän vuotta ennen syntymääni, joten henkilökohtaisia muistoja minulla ei sodasta ole, köyhyydestä sitäkin enemmän.
    Kiitos kirjoituksestasi.

    VastaaPoista
  2. Kiitos linkistä sota-ajan lauluihin. Isäni joskus kuulin laulavan Äänisen aaltoja askareissaan 50-luvulla. Ääninen ja Syväri olivat hänlle tuttuja. Muutoin hän puhui kokemuksistaan melko vähän meille lapsille. Kuulun ns. suuriin ikäluokkiin, jotka eivät ole sotaa kokeneet. Sisareni muistaa katselleensa aitan alta veljeni kanssa, miten pommikoneet lensivät Tamperetta pommittamaan. Hän on ollut hyvin pieni, joten muisto lienee hänen varhaisimpiaan.

    VastaaPoista
  3. Minäkin kiitän kirjoituksestasi. Mainitsemasi laulut olen kuullut silloin tällöin.

    Olen viime vuosien aikana lukenut ja tallettanut tietokoneelle mieheni sukulaisten kirjeet sota-ajalta koska appivanhempien paperien arkistoiminen annettiin minun tehtäväkseni. Nuorempana jouduin työni puolesta perehtymään m.m. sota-aikaan. Nyt on enemmän aikaa lukea ja pohtia asioita, joten olen lukenut muutaman kirjan aiheesta. Tällä hetkellä luen Henrik Meinanderin erinomaisen kirjan Suomi 1944 (ilmestynyt sekä suomeksi että ruotsiksi). Suosittelen kirjaa jokaiselle, joka haluaa perehtyä maamme vaikeisiin aikoihin.

    Olen syntynyt jatkosodan aikana eikä minulla ole omia muistoja sodasta. Isäni ei kertonut sodasta kovin paljon, mikä m.m. Henrik Meinanderin mukaan on hyvin tyypillistä kaikille rintamalla olleille.

    VastaaPoista
  4. Minun vanhempani olivat teini-ikäisiä sodan aikana, mutta muistavat hyvin miten kylä pimennettiin kun pommikoneet lensivät yli ja jyske kuului. Isoisä oli sodassa mutta ei koskaan maininnut siitä sanallakaan, kuului niihin vaikeneviin miehiin. Moni ei sieltä koskaan palannutkaan.
    Laulut on kuitenkin kaikki lapsuudesta tuttuja minullekin, koulussakohan ne silloin opittiin..

    VastaaPoista
  5. Jotenkin minua kosketti tuo enosi kirje, se valmius, tietoisuus kuoleman mahdollisuudesta, korpimetsän suojasta, kohtaloon tyytymisestä.
    Kiitos tämän jakamisesta.

    VastaaPoista
  6. Rosina,
    Sinulla on sitten äskettäin ollut syntymäpäivä, onnittelut sen johdosta. Köyhyys tai varattomuus on minullekin tuttua. Kun ei tiennyt paremmasta, ei sitä lapsena osannut ihmeempiä asioita kaivata. Korvessa oli kuitenkin ruokaa, koska oli ne lehmät, hevonen ja lampaat ja vähän peltoa.

    VastaaPoista
  7. Laila,
    Samaa ikäluokkaa olemme. Sirokko sanookin tuolla kommentissaan, että opimme nuo laulut koulussa. Niin se varmaankin oli. Äitini ei ollut laulavainen, isä lauloi joskus autoa ajaessaan Kodin kynttilöitä. Mutta sodasta he eivät kumpikaan juuri puhuneet.

    VastaaPoista
  8. Olivia,
    Kiitos kirjavinkistä. Viime aikoina YLEn Teemalla, ehkä muillakin kanavilla on ollut paljon sotaa ja sen jäkeistä aikaa sivuavia ohjelmia. Yksilöiden kautta, varsinkin omaisten kirjeiden kautta, arkikaruus avautuu aivan eri tavalla kuin historian kirjoittajien tekstien kautta.

    Vaikeneminen oli tyypillistä. Nyt alkaa olla avautumisen aika.

    VastaaPoista
  9. Sirokko,
    Meillä on nykyään kriisiapu rauhanturvatehtävissä hankalissa paikoissa olleille. Sotatraumat saivat hoitua itsekseen. Kukaan palaavista ei vermasti ollut entisensä.

    Taistelukentille jääneiden ja yli 80-vuotiaiden vielä elossa olevien veteraanien, niin rintama- kuin kotirintamamiesten ja -naisten, työlle halutaan antaa sille kuuluva arvo tällaisilla konserteilla.

    Joitakin lauluja opittiin koulussa. Nyt oli nostettu esiin Emma, Iso Iita, Liisa pien myös. Minun kansakouluopettajani ei kyllä laulattanut näitä. Olen oppinut ne varmaankin radion kautta.

    VastaaPoista
  10. Ellinoora,
    Samaa minäkin ihmettelin sitä lukiessani. Kaksi viikkoa oli vasta kulunut sodan alkamisesta hänen kirjoittaesaan sitä. Niiden viikkojen on täytynyt olla raju kokemus. Hän sai sentään palata, mutta moni viereltä jäi palaamatta.

    VastaaPoista
  11. Kiitos tästä kirjoituksesta.

    Olin samassa konsertissa. Samat on tuntoni kuin kuvaat.

    Kun Veikko Lavin Evakon laulu tuli, kyyneleet valuivat pitkin poskiani. Vaikka en evakon kohtaloa ole kokenut, karjalaisten kärsimys koskettaa.

    Isäni oli juuri valmistunut lääkäri ja ensimmäistä lastaan äitini kanssa odottava, kun joutui sotaan. Lääkintätehtävissä nuori mies joutui kohtaamaan ammattinsa rankimmalla tavalla, hoiti haavoittuneita, näki silpoutuneet. Hänen kokemuksensa näkyivät hänen surullisessa katseessaan hänen omaan kuolemaansa saakka. Itkin tuossa konsertissa niin isää, äitiä kuin koko perhettä. Kaikkia perheitä. Kansakuntaa.

    Nykyään itsenäisyyspäivä on minulle vuoden juhlista merkittävin ja liikuttavin. Rauha.

    VastaaPoista
  12. Lastu,
    Samat itkun aiheet minullakin. Evakkous vertautuu luopumisiin, joista kaikilla on henkilökohtaisia kokemuksia, koska elämä on luopumista.

    Itku on hyvä asia. Samalla itkulla on monta aihetta. Kaikkea en pysty edes erittelemään. Tuo Vartiossa-laulun tarina tuli aivan lähelle, koska olen käynyt koulua Petäjävedellä ja muutama talvisodan aikainen Työn Voima on tallessa.

    Halusin kirjoittaa tästä, koska itsenäisyyspäivä on niin lähellä.

    VastaaPoista
  13. Edellisessä kommentissani en muistanut mainita, että pajunetti on todennäköisesti "väännös" ruotsin kielen sanasta bajonett = pistin. Pistin on uskoakseni pitkä terävä veitsi tai vastaava, joka kiinnitetään kivääriin.

    VastaaPoista
  14. Olivia,
    Pistintä olen pitänyt kädessänikin. Tuntuu todennäköiseltä väännökseltä, koska liittyy aihepiiriin. Kiitos!

    VastaaPoista
  15. Muistoja herättävä kirjoitus. Evakon laulu koskettaa aina.
    Synnyin sodan jalkoihin evakkoperheeseen. Jo ennen syntymääni tunsin äitini, nuoren ilmavalvontalotan, pelokkaat sydämen lyönnit kun viholliskone putosi valvontatornin viereen ja nuori, haavoittunut lentäjä ampui itsensä savuavan koneensa viereen. Muistan isovanhempien pohjattoman kaipuun menetettyyn Karjalaan. Ryssittely sattui, mutta opetti ymmärtämään erilaisuutta. Ehkä jatkan jotenkin vanhempien evakkomatkaa näillä ranskalaisilla vierailla poluilla tietoisena siitä, että toisin kuin he, milloin tahansa voin palata isänmaahani.

    VastaaPoista
  16. Yllättäväsi meidän sodanjälkeistenkin sisimmässä on muistoja sodasta. Sodan vaurioista puhuttaessa muistan aina sanat "aina kolmanteen ja neljänteen polveen asi".

    VastaaPoista
  17. Simpukka,
    Karjala on vieläkin aristava arpi, ellei peräti haava monen kohdalla. Sodan kauhukokemukset ovat käsittämättömiä. Olen ajatellut samalla tavalla traumojen siirtyvän kohtukokemusten kautta. Paitsi mainitsemaasi erilaisuuden ymmärtämistä evakkous varmaankin auttaa ymmärtämään tämän päivän pakolaisten osaa. On hyvä osa jos voi halutessaan palata.

    mm,
    Samoin ajattelen minäkin. Siinä on sanottu kaikki.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!