2. maaliskuuta 2009

Kultainen nuoruus

Tulin käyneeksi Saimaalla. Ja sillä aikaa oli postilaatikkoon ilmaantunut Suur-Saimaa-lehti. Saimaa oli (onkohan vieläkin) tupakkamerkki. Sitä rataa mieli matkaa taas menneille vuosikymmenille.

En muista, miten luokkaretkivaroja omana kouluaikana kerättiin. En muista ainakaan leiponeeni kahvikakkuja, kääretorttuja tai muuta vastaavaa, mitä omien lasten luokkaretkirahastojen kartuttamiseksi tuli tehtyä. Jostakin minunkin luokkani luokkaretkirahat sai, koska olin mukana matkassa. Luokkamme kiersi Saimaan. Käytännön asiat ovat tipahtaneet muistista, mutta tunneilmasto on taltioitunut syvämuistiin.

Useat koululuokat suuntasivat toukokuussa pääkaupunkiin. Jokelasta katsottuna Helsinki oli liian lähellä. En muista juuri mitään kiertomatkasta, sen pysähdyksistä, ruokailuista. Sää oli kesäinen. Yövyimme koulujen liikuntasalien lattioilla. Muistan Heinolan ja Savonlinnan. Langinkosken. Muistan, että istuin yhden Frimanin pojan vieressä linja-autossa. Hän oli minua muutaman vuoden vanhempi, kuten tuolloin hyvin saattoi olla. Oppikouluun pyrittiin vielä kansakoulun kuudennelta luokaltakin. Luokkien kertaaminen oli aika yleistä. Ehtoja annettiin kesätöiksi eikä niistä helposti päässyt läpi. Tämä Friman oli oikea gentlemanni. Niin olivat kaikki toisetkin pojat.

Mieleeni on jäänyt myös Savonlinna. Toiset, oikeanikäiset teinit, menivät jonnekin konvaan illalla. Minä väistelin sujuvasti sellaiset paikat. Ehkä sinne oli ikäraja. Kuusiston veljeksistä nuorempi ei myöskään välittänyt lähteä kyseisiin rientoihin. Jäimme kaksin kuljeksimaan outoon kaupunkiin. Oli ihana kesäinen toukokuun ilta, myöhäinenkin, koska aurinko alkoi jo painua mailleen. Odottelimme linja-auton luona konvasta palaajia. Valvovat opettajat olivat siellä luokan mukana.

Minulla on vanhassa albumissa kuva tästä kavaljeerista. Muistan miten hän poseerasi. Nojautui rennosti jonkun harmaaseen Taunukseen. Ikäänkuin omaansa. Kampasi lyhyeksi leikatun hiusrasvasta kauniisti kiiltävän vaalean tukkansa ja taikoi huulilleen hurmurin hymyn. Nyt se kuva näyttää siltä. En silloin lainkaan ymmärtänyt, että hän saattoi ihan mielellään viettää sen illan kanssani. Olimme hyviä ystäviä, kavereita. Sydämeni olin jättänyt edelliseen asuinpaikkaamme. Siitä ei ollut jaettavaksi.

Kalevala-sormukset olivat tuon ajan muotiluokkasormuksia. Omiimme kaiverrettiin 6.7.67. Silloin oli määrä tavata.

4 kommenttia:

  1. Olisipa mukava jos voisit näyttää Taunukseen nojaavan, hymyilevän nuoren pojan kuvan blogissasi (mutta ymmärrän hyvin, jos et voi). Minusta tuntuu, että hän on ollut sinuun kovin mielistynyt. Suloinen nuoruusmuisto.

    Onko teillä ollut luokkakokouksia? Meillä ei ainoatakaan. En edes tiedä missä luokkasormus on. Ehkä ei tallella lainkaan.

    PS
    Minulla on sinulle haaste blogissani, ole hyvä.

    VastaaPoista
  2. Lastu,
    Tämän kyseisen luokan kanssa ei ole ollut kokoontumisia niin, että minä tietäisin. Muutin toiselle paikkakunnalle lukioon. Keskikouluaikaan jouduin vaihtamaan kouluja taajaan, joten ystävyyssuhteet olivat melko ohuita. Lukioluokkamme sen sijaan pitää kokouksia edelleen.

    Arkailen laittaa vanhojakaan kuvia nettiin, siis sellaisia, joissa on ihmisiä.

    Kiitos haasteesta!

    VastaaPoista
  3. Hallatar,
    Emme ole tavanneet keskikoulun päätyttyä. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!