15. helmikuuta 2009

Depressio

Tapasin äskettäin Annan, entisen työkaverini. Hän tarjosi minulle kahvit Shellin baarissa. Muisteltiin menneitä. Eläkkeelle jääminen oli varsinaisena puheenaiheena, koska olen itsekin kohta jäämässä oloneuvokseksi. Kyselin Annalta, millaisen paperisodan hän aikoinaan joutui käymään.

- Kyllä minun vanhat kalenterini ja muisti kertovat pitkästä taistelusta. Oikea jalkani osoitti yhdeksänkymmenen asteen kulmassa sivulle, kun poljin toiseksi viimeiselle käynnille psykologin vastaanotolle. Joitakin testejä oli vielä kuulemma tulossa. Eläkkeelle en päässyt rankaperäisillä diagnooseilla, vaikka tavarat eivät enää pysyneet käsissä ja jalat katosivat välillä alta. Ne olivat liian vähäisiä vaivoja Kelan lääkäreille.

- Mitä ne vaati? Lisää diagnooseja tietenkin. Millaisia testejä ne muuten teetti?

- Annas olla, kun kerron. Ne tehtiin siellä neljännessä kerroksessa. Odotuskäytävä oli muuten aina tyhjä ja täysin virikkeetön. Kohta hoikka punakiharatukkainen nuori psykologi pyysi minut sisään. Testit alkoivat. Tehtäviä oli paljon. Ne olivat matematiikkaa, yleistietoa, päässälaskuja, muistitehtäviä ja tuntuivat ihan helpoilta. Olisikohan niissä kannattanut bluffata, että lopputulos olisi ollut toivottava, sekin tuli mieleen. En kuitenkaan bluffannut. Minut on opetettu yrittämään parhaani kaikessa.

- No se kyllä tiedetään. Liiankin kanssa.

Lopuksi minulle lyötiin käteen kymmenen pahvikorttia. Siinäpä vasta alkoikin puliveivaaminen. Kämmenet kostuivat. Otsalle kihosi muutama helmi. Näkö sumeni samaa tahtia kuin pulssi nousi. Olinhan minä joskus kuullut musteläiskätestistä.Nekö nyt sitten mittaavat ihmisen työkunnon ja rangan tukevuuden? Psykologi ei ollut ohjailevinaan minua, kuulemma tarkkaili vain ja teki muistiinpanoja. Katselin kuvia ja ihmettelin hiljaa ja ääneenkin. Aloin jo katsella ympärilleni, jos vaikka nauhoittivatkin sen session. Minulla kun oli se selkä julmetun kipeä eikä istumisestakaan tahtonut tulla mitään. Kiemurtelin siinä tuolilla kuin mato koukussa. Mutta joutua nyt itse siihen.

- Millaisia kuvia niissä oli?

- Kummallista, miten jok´ikinen kuvakortti muistutti minun mielestäni jotakin selkärangan osaa. Olen sen verran nähnyt magneettikuvien poikkileikkeitä. Oli lantiota, joo, enimmäkseen lantiota. Sehän viittaa tietenkin seksiin tai sen puuttumiseen. Minä ajattelin, että sanon kyllä mitä ajattelen ajattelematta sen enempää mitä sanon. Totta siis, joka sana.

- Mitähän minä näkisin niissä?

- On ne netissä nykyään. Voit käydä katsomassa. Oikeita vastauksia ei ole. Mikä erikoisinta, minä itse en saanut nähdä edes omia tuloksiani, vaikka kuinka tivasin. Lausunto olisi saattanut herkkää sielua viirata vielä lisää – suuntaan tai toiseen. Minun arkijärkiymmärrykseeni ei mahdu, ettei minulle todellakaan selvitetty, mitä se psykologinplanttu niistä ja kaikesta aikailusta ja oheisräpeltämisestä nauhalle luki tai paperille pisti. Vaan mitäpä niistä. Masentuuhan sitä, kun ei mihinkään kykene.

Olkoonpa hyvää tai huonoa, osattiin sillä lausunnolla tehdä Annasta sen sortin sairas, että yksi uusi diagnoosi kymmenen entisen jatkoksi riipustettuna lopulta riitti liikauttamaan eläkeasiaa eteenpäin. Vaikka ihan saman oloiselta se Anna minun mielestäni edelleen vaikuttaa.

____

116. Pakinaperjantain taikasana.

9 kommenttia:

  1. Se on ihmeellistä, että testituloksia ei saa itse tietää ollenkaan. Mikähän taikasana avaisi sen lukon, että ne avautuisivat.

    Hyvä pakina.

    VastaaPoista
  2. Arleena,
    Kiitos kommentista.

    Niinhän sitä luulisi, että omat tietonsa saisi lukea. Ilmeisesti vain jokin lyhyt tiivistetty lausuntolause näytetään.

    Tuosta taikasanasta ´depressio´ kyllä riittää puhetta mediassa. Se on vahva sana eläkepäätöksissä. :)

    VastaaPoista
  3. Noissa eläkepäätöksissä ihmetyttääkin se miten jopa useamman erikoislääkärin lausunnot mitätöidään. Joku täysin hakijaa tapaamaton lääkäri pystyy sitten papereista päättelemään työkykyiseksi vaikka nämä muuta toteavatkin.
    Luulen etten itse edes suostuisi tekemään koko läikkätestiä, raapustelkoon siitä sitten asiantuntija papereihinsa mitä haluaa.

    Hyvä pakina!

    VastaaPoista
  4. Mk,
    Voisikohan siitä kieltäytyä, jos on kykymyksessä tositilanne eläkepäätöksen saamiseksi?

    Raapustavat mitä raapustavat, ei ihminen siinä miksikään muutu.

    VastaaPoista
  5. Oikeasti on ihmeellistä että muut päättävät toisten tekemisistä. Taikaa siinä on oltava.

    VastaaPoista
  6. Isopeikko,
    Suurimmat taikurit ovat siellä päättäjissä, jotka näkemättä asiakasta taikovat hänet työkykyiseksi, kuten Mk tuolla omassa kommentissaan totesi.

    VastaaPoista
  7. Oikein selkäpiissä tuntuu, niin on hieno pakina (= niin kuin aina totuus, kun se puskee 'hölmöilyä' päin). Kyllä ihminen on itsensä paras asiantuntija silloin kun on järki päässä eikä mustetahrassa. Kiitos tästä. Nauratti ja itketti.

    VastaaPoista
  8. Kuulun myös nihin, joiden mielestä suurin taika piilee siinä, että joku toinen tietää paljon paremmin kuntosi, kuin itse konsanaan.
    Pakinasi oli tosielämää.

    VastaaPoista
  9. Lastu,
    Tosielämä on tarua ihmeellisempää. Mistä muualta sitä kirjoittamista ammentaisi. :)

    Aimarii,
    Kommentistasi tuli mieleen hyvin vanha asia. Lukiossa lukatoveri piti aamuhartauden (ei päivänavausta siis) ja mainitsi, ettei pitäisi toisista mennä mitään sanomaan ennen kuin on kävellyt viikon hänen mokkasiineissaan. Se oli varmaankin lainaus joltakin. Mieleen jäi ja on totta.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!