21. marraskuuta 2008

HPYness

Yllätettynä ja kiitollisena en halua yhtään viivyttää Neulekirpulta
saamani hienon palkinnon, The HPY Blog Awardin liitelyä blogista blogiin. Siksi kirjoitan heti tämän lyhyen postauksen.

Tämä tunnustus on sillä tavalla erilainen, ettei siihen liity mitään sääntöjä. Käsittääkseni kuitenkin pitää/saa olla ainakin hiukan HPY. Olenkohan minä? Ilmeisesti riittävästi.

Hpyness on kiehtovaa. Vai olisiko hpyism oikeampi termi? Paneutukaa asiaan ja päättäkää itse. Lennätän perhosen edelleen Utukalle.

*****
Asiasta toiseen. Seuraava meemi on kiertänyt viime aikoina blogeissa. Siinä on tarkoitus kertoa itsestään viisi (omasta mielestään) omituista tapaa tai ominaisuutta.

Minä, esimerkiksi,

1. kirjoitan useampaa kuin yhtä blogia, vaikka minulla ei ole oikeastaan mitään sanottavaa.
2. aloitan lehden lukemisen aina takasivulta.
3. en muista pankkikorttini tunnuslukua ja vieläkin raha-asioissa käytän kuuden kertotaulua.
4. kävelytän, siis kannan, kävelysauvoja sauvakävellessä, koska hartiani ovat eripariset.
5. en kammoksu esim. käärmeitä, torakoita tai hiiriä, mutta pelkään koiria (isoja).
6.

Kuka tahansa voi jatkaa meemiä jos haluaa. En haasta ketään.

8 kommenttia:

  1. Kiitos, Liisa ihanasta perhosesta, vaikka lumeen se täälläkin joutui. Kuis sää kaiken kuurella kerrot?

    VastaaPoista
  2. Kiva etta palkinto on tullut myos tanne!

    VastaaPoista
  3. Utukka,
    Se tuo euro. Kun markka meni, niin meni myös rahan taju. Kaikki alkoi tuntua halvalta. Siksi siksi.

    (Meillähän ei ole edes sentin ja kahden sentin kolikoita. Viisi senttiä on pienin kolikko. Hinnat toki voivat olla vaikka 2,93 tai 3.99, mutta ne pyöristetään maksettaessa lähimpään viiteen senttiin.)

    Tulipas epäselvästi selitettyä. :)

    HPY,
    Kovin ilahduin, kun palkinto ilmaantui marraskuun harmaata päivää piristämään. Kiitos!

    VastaaPoista
  4. Liisa, minäkin kerron edelleen kaikki eurot kuudella. haluan tietää paljonko jokin eurosumma on vanhoina markoina :)!
    Pitäneekö tuo enää paikkansakaan, että euro on 5,94...vai miten se nyt täsmällisesti olikaan markkoja?

    Tottakai olen saanut ihmettelyä osakseni. Että kun muka tietää tulonsa, tietää sitten (eurolliset) menonsakin.
    Kyllä minä tarkistan markkoina vielä suuremmat summat. Ja eurokin on sentään melkein kuusi vanhaa markkaa. Miten monen tavaran hinta onkaan vähintäänkin kuusinkertaistunut!
    En nyt tosin kaupassa ääneen niitä laske. :D

    VastaaPoista
  5. Leonoora,
    Mukava kuulla, että on toisiakin hupsuja. :)

    Samaa mietin minäkin, onko euron markkakerroin enää lainkaan sama. Hintoja katsellessa tuntuu, ettei ole. Senttihintaisia tavaroita ei enää juuri näe Tiimarissakaan eikä kirppuroreilla. Kertalippu bussissa on 2,90 euroa täällä. Esimerkiksi.

    VastaaPoista
  6. Sama täällä.
    Kolmen kilometrin matka bussilla edestakaisin maksaa:
    5,80 eli lähes kolmekymmentäviisi markkaa, ja yli viisitoista markkaa yhteen suuntaan.

    Kirpputoreilla sai ennen ostaa markan hintaisiakin tavaroita nyt ko. hinnat ovat euron, eli kuusinkertaiset rahauudistuksen myötä.

    No onhan siitä jo aikaa vierähtänyt kun siirryimme uuteen rahaan.
    Suuri ihmehän se olisi, jos hinnat joskus alkaisivat laskea :D!

    VastaaPoista
  7. Niin, minä kyllä luulen että jos markat olisi pidetty, saataisiin silti kauhistella hintojen nousua, mieti nyt miten kamala olisi tuo 2,90 euron bussilippu markoissa! Eikä se varmaan ilman euroja sen halvempi olisi.

    Mutta kirppareilla tuo hintojen kuusinkertaistuminen varmasti näkyy, on niin helppo pyytää euroa siinä missä ennen markkaa. Osin siksi en itse kirpputoreilla kauheasti viihdykään.

    Myimme itse esimerkiksi vauvanvaatteita 20-50 senttiä kappale, kummasti kävi kaupaksi.

    Muuten olen sitä mieltä että sentin ja kahden sentin kolikot olisivat sellainen maanvaiva, että ihan hyvä että pysyvätkin poissa.

    VastaaPoista
  8. Mikko,
    Eipä noita kolikoita paljon tarvitse käsitellä eikä seteleitäkään. Korttipeliä. :)

    Senttihintakirppikset ovat varmaan suosittuja, samoin kuin vaihtotorit.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!