10. lokakuuta 2008

Kuurankukkia etsimässä

Selitän itselleni hiljaisuutta syysflunssalla, joka poiki korvatulehduksen. Selkäkään ei juuri anna rauhaa. Eilen oli kuitenkin pitkään odottamani päivä. Ulkolämpömittari näytti ennen auringonnousua yhtä miinusastetta. Vihdoinkin kuuraa ja herra Hallan tanssia vetten yllä. Se on toista kuin sumu.

Pukeuduin lämpimästi ottamaan vastaan auringonnousun. Alhaalla rannassa pakkasta oli tietenkin enemmän. Tunsin sen. Siitäkin miten vanhojen saappaiden pohja ei enää pitänytkään tukevasti. Kumisaappaissa varpaat kylmettyivät ja samoin hyppyset kameran namiskoissa. Ja näin miten jättibalsamit olivat paleltuneet, mutta puna-apila ei. Järvi puski mykistävän kauniisti usvaa ja peilasi shampanjapilviä ja aurinkokultaa. Vain yksi moottorivene halkaisi hetkeksi peilityynen.

Olen ollut työn keskiössä. Kadullamme vaihdetaan kaukolämpöputkia, naapuritaloon asennetaan parveke- ja verantalaseja ja puistossa työskentelee kolme huomioliiveihin pukeutunutta metsuria. Itse olen saanut aikaan vain kuvan Valokuvatorstaihin ja monen yrityksen ja erehdyksen kautta yhden ehkä tarpeettomaksi osoittautuvan blogin. Liisan kuvat lukitsin, koska kuvatulva purkautuu myös tässä blogissa. Ai, unohdin. Teinhän minä vanhanaikaista silakkalaatikkoa. Niistä kalliista Reima Salosen suolasilakoista, jotka taannoin ostimme Kalaryssäyksestä. Ostamme silakkamme aina häneltä. Sentään jotakin.

Tarhalapset ja metsurit kulkevat samanvärisissä liiveissä. Lapsilla ei sentään ole kypärää päässään. Leikkikenttien, direktiivien mukaistenkin, kiipeilytelineet ovat niin korkeita, että sekin varoväline olisi kai aiheellinen. Viikonloppuna muovailuvahasta loihdittu karjalauma laiduntaa edelleen sängyn kannella. Onneksi ruskeanharmaaksi tehosekoitetusta massasta löytyi vielä sen verran keltaisia kohtia, että saimme lehmille ja vasikoille "pilkut".

2 kommenttia:

  1. "Järvi puski mykistävän kauniisti usvaa ja pilvishampanjaa. . ." Kaunis kuvaus! Ja ihmettä itsessään nämä kaikki veden olomuodot.
    Oletko vielä pitkällään putkella? Onnistuuko? Minä pyllähdän palloni päältä, mutta onhan sekin rentouttavaa naurun muodossa.

    VastaaPoista
  2. Utukka,
    Ihmettä koko elämä!

    Putki on tuossa olohuoneen lattialla ja joka päivä olisi tarkoitus "leventää" rankaa sen päällä leväten ja tehden opetettuja liikkeitä. Skolioottinen ranka ei tahdo antaa pysyä siinä, mutta ei siinä korkealta putoa. Pitäisi kissan lailla kierähtää, mutta kun varteni ei taivu.

    Vähemmän temppuilua ollut tällä viikolla, koska sain lastentaudin, välikorvatulehduksen, jostakin. Olen siis hyvää vauhtia tulossa lapseksi taas... :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!