12. syyskuuta 2008

Auringonnousun aikaan

Ei hallaa vieläkään, mutta ruskalla on kiire. Lähden tavallista pitemmän yön jälkeen ensimmäisenä liikkeelle pihastamme. En ole mahtua kuskin puolen ovesta sisään. Parkkiruudut ovat liian ahtaita nykyautoille. Autojen kattopellit ja ikkunat helmeilevät vahvaa kastetta.

Perjantaina näytteenotossa ei ole kovin paljon ihmisiä. Sairaalan lattiat kiiltävät. Valtava jyry ja kumina täyttää ala-aulan, kun Itella työntää rullakkoaan kohti jotakin paikkaa. Kirjaamoa? Kohta jonottajien ohi jyryyttää jokin siivouskone. Onkohan minulla korvatulpat mukana? Jyry peittää alleen kivusta tai pelosta vaikeroivan lapsen äänen. Haetaan apuun toinen hoitaja, jotta verikoe saadaan otetuksi. Lapsen pelko antaa hänelle valtavat voimat. Myötäkäperryn hetkeksi, vaikka yritän olla irti, omassa kuplassani.

Itse olen niin tuhannesti piikitetty, etten tunne koko pistoa. En kyllä viitsi katsoa, kun neulaa viedään arpeutuneeseen suoneen. Aina se ei ole onnistunut kerralla. Kahvio ei ole auki pois lähtiessäni. Kannattaa ottaa oma termari mukaan, jos on joutunut paastoamaan. Niinkin olen tehnyt. Nyt en. Matka on lyhyt. Poikkean jopa katsomaan, miten eräästä pensasaidasta toissapäivänä löytämäni kurpitsa jakselee. Se työntää uutta nuppua, ei tiedä kylmän ja kuuran olevan jo ovella. Kaunis keltainen väriläiskä. Rannalla on seitsemän henkilöautoa. Kalastajia? Eräs harmaatukkainen herra istuu laiturin laidalla, polttelee tupakkaa ja katsoo ihmeissään, mitä minä teen siellä siihen aikaan aamusta. Penni hänen ajatuksistaan!

Läheisestä saaresta tupruttaa sakeaa savua, joka painautuu vasten vettä. Tuskin ehdin kotiin kun lääkäri soittaa ja kysyy viimeisimmän kipulääkkeen vasteesta. Lupaa uuden reseptin ja lähetteen fysioterapiaan. Ensi viikolla ehkä tiedämme taas jotakin enemmän tai sitten emme. Päivän matkat ovat eripituisia. Yötkin, vaikka jo lempeän peittävinä. Hyvä kun menin aamukuudelta jalka- ja käsituntumalla kodinhoitohuoneeseen. Sammutettu työvalo, loisteputki, vilkkui himmeästi. Miten pitkään vilkkunutkaan. En hoksannut varoa silmiäni, kun hamusin katkaisinta. Loisteputki räväytti koko loisteensa suoraan silmiini ja jätti ikävän jälkikuvan ja pienen päänsäryn. On muutakin "päänsärkyä". Sähköposti ei toimi kuin yhteen suuntaan. Näistä selviämme. Onneksi on puhelimet.

Palaan tyhjään pihaan. Saan auton ovet kokonaan auki.

2 kommenttia:

Kommentoi sinäkin!