23. elokuuta 2008

Tänään minäkin

Tuota Peking-ohjelmaa on tullut tuutin täydeltä jo viikkosotalla. Yllätyksiä, pettymyksiä. Suuri tunteiden kirjo vyöryy selostajien kautta olohuoneisiimme, tupiimme. Lehdet ovat täynnä uutisia, ennusteita, vertailuja, arvioita. Tänään minäkin aion sitten tälläytyä tuohon sohvalle istumaan tai lattialle selälleni polvikoukkulepoasentoon katsomaan, miten kolme keihäänheittäjäämme pärjäävät. Ennakkosuosikin paineet ovat valtavat. Koko Suomi joko voittaa hänen kanssaan tai hän saa sitten yksin hävitä.

Mielestäni itse laji on mennyt merkillisen näköiseksi. Vaikka heittoalusta olisi mitä materiaalia tahansa, monet heittäjät lentävät keihään perään ja mätkähtävät rähmälleen varoen sormellakaan koskemasta sitä valkoista viivaa. Luulin, että tämä oli vain maailmanmestarimme tyyli. Kyllä sen täytyy olla valmentajien kehittämä uusi heittotyyli. Eiväthän korkeushyppääjätkään käytä enää muinaista kierähdystyyliä, vaan ylittävät korkeuksissa killuvan riman selkä edellä. Taitoa vaatii.

Onneksi minä en jännitä itseäni kipeäksi minkäänlaisten urheilukilpailujen takia. Yksi sohvalta jännityksestä ja tunteenpalosta ylös kimpoileva katsoja riittää yhteen perheeseen. Ehkä haen tuolta alakerrasta syke- ja verenpainemittarin. Jotakin beetasalpaajaakin voisi ajatella...

Kisastudiossa pyysivät aamulla lähettämään vielä kannustusviestejä kolmikolle ? senttiä kappale. Olen kyllä sitä mieltä, että kannustavat ajatukset ajavat saman asian. Tehkää, Tero, Teemu ja Tero, parhaanne. Se riittää, kävi kuinka kävi. Kullanväriset kukat ojennan tuossa teille etukäteen.

4 kommenttia:

  1. Kieltäydyn kuulumasta koko Suomeen. Suhteuttakaamme hieman asioita.

    VastaaPoista
  2. A-K.H.,
    Joskus tulee hiukan liioiteltua. Puolustuksekseni huomautan, että lopetin päreen kirjoittamisen hetkellä, jolloin MM-Tero heitti ensimmäisen heittonsa. Oikoluku jäi...

    VastaaPoista
  3. "Koko Suomi joko voittaa hänen kanssaan tai hän saa sitten yksin hävitä." Siinäpä hyvin kiteytettynä yksi kilpaurheilun raadollisista puolista.

    VastaaPoista
  4. Tuima,
    Ehkä siihen voisi eteen laittaa sanan ´melkein´. Ks. Edellinen kommentti. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!