1. toukokuuta 2008

Rohkeus riitti

Ainakin ranta on nyt jo vapaa. Kuva on aamuaurinkoinen. Päivästäkin tuli kesänoloinen, sillä nyt illallakin on vielä 19 lämpöastetta. Tulisi tuuli, joka kuljettaisi loputkin jäälautat huomiseksi pois. Se jääveikkaus!

Olin suunnitellut meneväni kylmävesihoitoon heti kun se olisi mahdollista. Kokemuksesta tiedän ellen toimi niin, myöhemmin homma olisi vaikeampi toteuttaa. Aurinko tillotti suoraan silmiin, aamulla lämpöasteita oli seitsemän ja pienoinen tuulenpoikanen hiukan, vain ohimennen, hipaisi sisälämpimiin tottunutta kroppaani. Enhän viipymään mennytkään. Kunhan kastauduin eikä hengityskään ehtinyt salpautua. Edellisiltana varmistelin projektia mittaamalla verenpaineeni.

Rosokumipohjaisia vesikenkiäni ei ehditty löytää talvisäilöstä. Minun piti mennä paljain varpain laiturilta veteen. Talven käyttämättöminä olleet porraslaudat tuntuivat limaisen liukkailta. Ensi kerralla on otettava juuriharja mukaan. Liukastua ei saa. Vesi on muuten kovin korkealla. Jos se tuosta vielä nousee, uljas laiturimme jää veden alle.

Ilo pitää ottaa irti siitä mistä sen itse kukin saa. Vesi on vanhin voitehista. Huomenna on pihatalkoot. Monet näkyivät siivoavan jo tänään. Pelastin meille muutaman ruusunjuuren, joita oltiin kärräämässä kaatopaikalle. Minulla saattaa olla kuva sen kukasta jossakin tiedostojen uumenissa. Jos löydän sen, saattaisin saada lajikkeen nimen selville. En tietenkään tiedä, lähtevätkö juurakot kasvuun. On kuitenkin mitä seurata. Raparperi kasvaa silmissä, vuorenkilven nuput jo nousevat. Luonto on ollut lähtökuopissa kai jo pitkään. Ennen näkemätön on tämänkeväinen alkukiihdytys. Takapihalla on vielä lunta.

5 kommenttia:

  1. Ooh! Talviturkista sitten luovuit. :)

    Kevät on tänä vuonna tullut hurjan nopeasti - nyt jo lehdet puissa. Viherkylpyjä piisaa.

    Kaunista viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Olet sinä rohkea!
    Minä en uskaltaudu kylmiin vesiin ollenkaan.

    VastaaPoista
  3. Haavetar,
    Tunnen paljon ihmisiä, jotka ovat suorastaan riippuvaisia avantouinnista. Tämähän on vielä kaukana siitä. :)

    Kaunista ja jo vihertävää täälläkin. Olisi pihatalkoot menossa. Ehkä käyn taivastelemassa siellä, ehkä en. Haravoimaan en pysty, mutta muuten olen tänään saanut hoidetuksi aika monta asiaa.

    Hyvää viikonloppua!

    Maijamuru,
    Jotkut sanovat tyhmänrohkeaksikin! Ei kannatakaan mennä yksin kokeilemaan näitä extreme-juttuja.

    Jos kipuihin käytetään kylmäpakkauksia ja -geelejä, niin miksi ei siis kylmää vettä. :)

    VastaaPoista
  4. Yritin laskeutua muutaman kerran kylmävesialtaaseen vuosia sitten kuntoutuksessa. Palattava oli lämpimään kun vesi ylsi polviin - kylmyys tuntui kipuna. Mutta nostan hattua rohkeille avantouimareille.

    VastaaPoista
  5. Mariar,
    Jokin salaisuus avantouinnissa täytyy olla, koska se on niinkin suosittua. Kaikille ja kaikkiin kipuihin se ei kuitenkaan sovi. Olisi iso helpotus, jos saisi apua kipuihin lääkkeittä.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!