22. maaliskuuta 2008

Lankalauantaina 2008

Eilinen pitkäperjantai oli kirkkaudessaan poikkeuksellinen päivä. Eikä se tuntunut niin pitkältäkään kuin torstai, jolloin odotimme vieraita. Odottavan aika on pitkä. Talvi on täällä nyt. Yöpakkaset ovat olleet 15 asteen paikkeilla eikä eilinen auringonporotuskaan riittänyt nostamaan lämpötilaa plussan puolelle.

Jää kuhisee hiihtäjiä ja pilkkijöitä. Moottorikelkkailijatkin mahtuvat sekaan, mutta tuottavat mielestäni liikaa melua. Osa pysyy ohjeiden mukaan merkityillä reiteillä, osa ottaa riskejä kiertelemällä saaria. Tasaisella jääladulla on hyvä treenata vaikka perinteisen murtomaahiihdon tekniikkaa. Minun tosin oli haikeana tyytyminen pieneen kävelylenkkiin talon ympäristössä. Tuuli oli yllättävän vilakka.

Kauppa tuntuu kaapanneen myös lankalauantain omakseen. Alennusprosentit näkyvät olevan peräti kahdeksaankymmeneen asti. Prosenttiostajat saadaan noin isoilla luvuilla liikkeelle. Konttilassa saa hevoskyytiä vällyjen alla ja on sinne kasattu myös kokko. En tiedä, onko tämä ensimmäinen kerta, jolloin täällä pääsisi pääsiäistulille. Kuva on kuopuksen ottama. Näyttää kevätaurinko ainakin riisuneen lumipuvun puista, ellei vielä sen enempää. Pääsiäinenhän on nyt niin aikaisin kuin se on mahdollista. Kouluaikaan piti opetella ulkoa tämäkin määritelmä:

Nikaian kirkolliskokouksessa vuonna 325 pääsiäispäivän vietto päätettiin yhtenäistää yhdelle yhteiselle sunnuntaille läpi kristikunnan, mutta ilmeisesti tarkan päivämäärän laskemisesta ei päätetty itse kokouksessa vaan myöhemmin Aleksandriassa. Joka tapauksessa pääsiäisen ajankohdan harmonisointi vei kristikunnassa vielä satoja vuosia. Silti vähitellen, Nikaian päätösten pohjalta, pääsiäispäiväksi vakiintui kevään ensimmäistä täysikuuta seuraava sunnuntai, joka on aikaisintaan 22. maaliskuuta ja viimeistään 25. huhtikuuta. Tämä perusajatus on säilynyt muuttumattomana siitä asti.

2 kommenttia:

  1. hyvää aurinkoista pääsiäisviikonlopun jatkoa teille kaikille!

    Aurinko helottaa ja hanget hohtavat - mukavaa mm. tyttären perheelle, joka on Tahkolla laskettelemassa kuten meille ilmastoomme sopeutuneille - aurinkoinen talvipäivä vaikka keskellä kevään odotusta osataan nauttia :))

    VastaaPoista
  2. Kiitos samoin, Leenam!

    Käväisen aina välillä täällä koneella. Pohjalaiset vieraat ovat hiihtämässä, kuten arvata saattaa. Ja yökylään on tänään tulossa kaksi lastenlasta. Vipinää ja ääntä siis riittää.

    Yritän ottaa kaiken ihan vain rauhallisesti.

    Jatkuisivatpa nämä säät vielä pitkään!

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!