29. helmikuuta 2008

Parasta juuri nyt

Väkisinhiihtäminenkin voi olla hetkittäin kivaa. Kun pääsee taiteilemaan jyrkän mäen ylös ja vielä kaatumatta laskemaan vastaavan alas, olo on kuin lottovoittajalla. Hetkeksi unohtuu lavan alla kaihertava hiiri, joka tuntuu nakertavan hermoratoja kiireestä kantapäähän miten tahtoo. Otan riskin ja luotan hyvin huollettuihin suksiini ja vanhaan lihasmuistiin. Mukana kulkee kännykkä, jos sattuu haaveri.

Metsässä en ole yksin. Äskenkin huvitti, kun ties monennenko kerran pysähdyin oikomaan rankaani ja satuin vilkaisemaan taakse. Samalla suoralla näkyi kaksi muutakin hiihtäjää huilaamassa. Sanoin lähimmälle, kuuloetäisyydellä olleelle nuorelle miehelle, ettei minun takiani sentään kaikkien tarvitse pysähtyä. Taisin tuolla kuvablogin puolella kommenteissa valittaa, että valokuvaaminen ja hiihtäminen eivät sovi lainkaan yhteen. Nyt olen tullut toisiin ajatuksiin. Olen joka kerta olevinani kuvausmatkalla. Kaivan kameran esiin ja zuumailen. Metsä on tällä hetkellä mitä kaunein valkoisessa lumipuvussaan. Mitäs sitä kenenkään tarvitsee tietää, että ikähiihtäjän on vain pakko pysähdellä lepuuttamaan selkäänsä.

On vain hiukan paparazzimainen olo, kun kuvaa toisten hiihtäjien letkeää menoa. Kukaan ei ole toistaiseksi kieltänyt kuvaamasta. Kontrasti on valtava, kun lopulta sukeltaa ulos pehmeän lumen satumaailmasta. Sukset karahtavat sepeliin. Sitä paitsi eilen satuin paikalle, missä kaadettiin yhden nosturin ja neljän miehen voimin liian isoiksi kasvaneita pihakoivuja. Puiden ystävän sydäntä riipaisi, mutta luopumistahan tämä elämä on. Oksista paljaaksi karsittu ja latvottu, mutta vielä pystyssä seisova koivunrunko on vain tosi rujon näköinen. Jotenkin se vanha maalaistapa kaataa puu ensin, ennen karsimista, tuntuu lempeämmältä lähdöltä.

7 kommenttia:

  1. Oi satumetsähiihtojasi! :)

    Puiden lähdöstä. Olen samaa mieltä. Jos on kaadettava, niin sitten edes lempeästi...

    VastaaPoista
  2. Voi, en ole pitkään aikaan ajatellut puiden kaatamista, mutta toit esiin "lempeämmän lähdön". Herätti ajatuksia, kävi "karsimaan". Tippa. Puhun puista.

    VastaaPoista
  3. David Santos,
    Thank you for your visit in my blog!

    Haavetar,
    Minä yritän nyt "tankata" tai "ladata akkuja" ensi viikkoa varten. Ja täällä on kunnon talvi mukavine pikkupakkasineen. Huomenna vielä ehdin, jos vain jaksan. :)

    Utuinen,
    Minulla on varmaankin jokin trauma tässä puuasiassa, jota en ymmärrä. Tai ehkä nyt ajatellen osaankin yhdistää metsänhakkuun ja erään vaikean kokemuksen samanaikaisuuden.

    VastaaPoista
  4. Oikein vanhan ajan talvimaisemaa ja aah, miten houkuttelevan näköinen latu! Melkein kuin olisin perässä hiihtänyt luettuani ladunvarsikuulumisiasi :)

    Puiden kaato tuo vedet silmiin vaikka miten perustelisi syitä. Muistan entisen kesäpaikkani talonpäädyssä kasvaneet vuosisataiset valtavat kuuset, jotka kaadettiin. Toipuminen kesti kauan.

    VastaaPoista
  5. Sivuaskel,
    Täällä riittää latuja nyt kymmeniä kilometrejä. Ensi viikolla varmaan myös hiihtäjiä, koska urheilulomaviikko alkoi juuri.

    Pyhät puut, paljon nähneet!

    VastaaPoista
  6. Sivuaskelen tavoin kävin ajattelemaan - tuntemaan - puiden lähdön. Niin pitkä elämä.
    Hienoa, että hiihdät. Valitse lenkit huolella. On hitsiä joutua 50 kilsan lenkille, josta pakoa ei ole, kuten minulle kävi kerran lapsena.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!