3. helmikuuta 2008

Jäähyväiset

Perjantai-illan lumimyräkkä kuorrutti puut ja kallioleikkaukset postikortinkauniiksi aivan etelää myöten. Silmät väsyivät vastaantulevan liikennevirran valoista ja muutenkin jatkuvasta varuillaan olosta. Perille päästyä päätin kuvata aamulla kokovalkoista maisemaa.

Neljältä heräsin myrskytuulen ääniin. Noustuani totesin tuulen riisuneen puut taas entisenlaiseksi. Ajattelin, miten jaksan puolilta päivin alkavat hautajaiset. Riepova tuuli ja hetkittäinen hiljaisuus puhuivat minulle pimeässä. Elämästä. Ja kuolemasta. Jäähyväisistä. Ikävästä. Onko nenäliinoja joka taskussa? Miten kylmä minulle haudalla tulee? Mietin, keneen tukeudun, kun mieheni kantaa arkkua.

Kaikki järjestyi. Kukkalaitteesta taittui vain yksi lempeän oranssi sarjaneilikka. Mutta oli sitä lunta ollut, koska joka paikassa oli jalat kasteleva muutaman sentin loskakerros. Liukkauttakin piti varoa. Kotimatka oli sitten jo helpompi. Tie oli sula. Läheinen oli saateltu kirkkomaan multiin. En tuntenut ruusujen tuoksua yhtä voimakkaasti kuin kesällä. Mutta tiedän, että ne tuoksuivat.

7 kommenttia:

  1. Voiko hyytävämpää säätä olla hautajaisiin. Kirjoitat lohdullisesti; "en tuntenut ruusujen tuoksua...mutta tiedän, että ne tuoksuivat". Ihan varmasti.

    VastaaPoista
  2. Sivuaskel,
    Sää vaihteli kuin elämä itse. Viimeistään avatun haudan äärellä räntää piiskaava sivutuuli kirvoitti kyyneleet...

    VastaaPoista
  3. Kirjoitat kauniisti, kuten aina. Raskas päviä, ihan varmasti.
    *rutistus*

    VastaaPoista
  4. Kiitos, Allyalias. Nyt on aurinkoista ja yksi pidempi yö nukuttu. Jos se tästä taas...

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!