11. tammikuuta 2008

Elämän valttikortit?

Onko minun hihassani enää yhtään kunnon korttia jäljellä? Olen säästänyt kaikki vanhat kortit postikortteja myöten. Neuvolakortit, potilaskortit, kirjastokortit, pankkikortit, käyntikortit, passit ja propuskat. Onhan noita kortteja kasaantunut ja niillä on jokaisella oma tarinansa.
Monet niistä ovat jo niin kuluneet ja haalistuneet, ettei kaikista ota selvää. Pitäisi kai laittaa osa silppurin ruuaksi, koska ne saattavat sisältää arkaluonteista tietoa.

Silppurista sitten hyppäänkin suoraan myllyyn. Olen elämäni aikana käynyt vain kerran pari toimivassa myllyssä. Lapsena muistan miten pääsin kerran pappani matkassa hevoskyydillä myllylle jauhattamaan talkkunoita. Ne talkkunat ovat jääneet mieleeni, koska niiden keittäminen oli luotettu minulle melko piskuisena. Saattoi mukana olla muutakin Luojan viljaa. Vilja-aitan tynnyreistä ja laareista jyvät säkitettiin ja kuljetettiin myllynkivien ruuaksi. Mikä ihana tuoksu! Eikä paksuna mattona kaiken kattava jauhopöly lainkaan henkeä ahdistanut. Jossakin vaiheessa pellot sitten pantiin pakettiin ja jauhotkin piti alkaa ostaa kaupasta pienemmissä erissä.

Mylly sana tuo mieleen kosken jatkuvan kohinan, myllynkivien kolkkeen. Ja myllärin jauhon puuteroimat kasvot ja vaatteet. Oli se vaan ihme nähdä, miten koski jauhoi jyvät lämpimiksi jauhoiksi. Kun oli vuosia myöhemmin aika alkaa elää jalat oman pöydän alla, kaikki leipomistarvikkeet hankittiin suoraan kaupasta. Aluksi jauhojen kilohinta oli edullisin isoissa pakkauksissa. Jossakin vaiheessa onneksi hoksasin, että kahden kilon vehnäjauhopussi olikin halvempi kuin esim. viiden kilon pakkaus. Saman ilmiön osasin sittemmin ottaa huomioon muitakin ruokatarvikkeita hankkiessa. Kysyntä määrää, mikä koko on edullisin. Nyt tuolla kaupassa ei enää pärjää kunnolla päässälaskutaidolla, kun eurot on edelleenkin hankalissa tapauksissa muutettava salaa markoiksi. Se ei kyllä oikein kannata, koska hinnat tuntuvat vain korkeammilta. Mutta kortillahan sitä maksetaan. Ei rahaa enää tarvita. Nytkin ovat kompastella ennen vuodenvaihdetta Suomen pankkiin toimitettuihin markkoja täynnä oleviin sukkiin. Oli nimittäin korkea aika palauttaa kolikkonsa, jos ne halusi euroina kulutuksen kitaan.

On vain täytynyt tottua kaikkeen uuteen. Ja hyvin olen korttiutunutkin, koska joskus riihikuivalla (mitähän se on) rahalla maksaessani seison kassalla kuulakärkikynä tiukasti kädessäni valmiina allekirjoitusta varten. Lompakko muuten pitäisi uusia. Seteliosastoa tuskin tarvitsen, mutta lokerikkoja korttigallerialle sitäkin enemmän. Itse asiassa tilasin määräaikaistilauksen edellispostauksessa mainitsemaani aikakauslehteä, koska bonuksena saisin todella arvokkaan krokonahkaisen lompakon. On mitä odottaa. Ei meillä napeilla pelata. Korteilla kyllä.

Kuva on Stundarsista. Ajalta jolloin posti vielä kulki ja postissa oli pankki. Ja oli pankkikirja ja siinä kaunokirjoituksella kirjoitetut otot ja panot ja saldot. Ja ihmisillä töitä ja tultiin vähälläkin rahalla toimeen.

10 kommenttia:

  1. Kun riittävästi kirjoitit kauniita asioita myllystä, aloin miettiä, että loppujen lopuksihan tämä miehen sukunimi ei sittenkään ole hassumpi, vaikka muutaman kerran olen katunut harvinaisen sukunimeni vaihtamista ja harmitellut sitäkin, että miehen muinaiset esi-isät antoivat suomentaa Blomsten-nimensä Myllyniemeksi :)

    Noista korteista: itse asiassa minä en ole edes huomannut, että kortteja on tosiaan kertynyt melkoinen pino. Hauskin on oma neuvolakorttini ja rakkaimpia ovat omien lasten neuvolakortit, mutta pitääpä katselle omaa elämää korttien valossa. Vanhoja postikortteja meillä ei juuri ole säilytetty. Niistäkin voisi tosiaan muistua mieleen paljon sellaista, mikä on unohtunut.

    VastaaPoista
  2. Sitä itsesäälin määrää...

    Oli emännän pankkikortit
    mulla kerralla kourassain,
    oli edessä kaikki portit
    ja ne suljin takanain.

    VastaaPoista
  3. Kirsi,

    Myllyjä oli ennen pitäjissä monta. Siksi kai mylly-sana on niin yleinen sukunimissä ja paikannimissä.

    VastaaPoista
  4. AKH,
    En kyllä tarkoittanut tätä miksikään itsesäälivuodatukseksi. Ikävä, jos se tuntuu siltä. Sitä sokeutuu omille teksteilleen.

    Mietinpä sitäkin, miten nykyään opitaan rahan arvo, kun se korttimuodossa on niin kaukana konkretiasta. Tietenkin on kyse vain omasta mielikuvituksettomuudesta. Kauppaleikeissä lapsilla on pankkikortit käytössä. Toivottavasti ei luottokortit. :)

    VastaaPoista
  5. No, minä vain olin olevinani vitsikäs. Vilkaisin, mitä kyltissä lukee ja reagoin. Niettä ei tässä sen vakavampaa.

    VastaaPoista
  6. Muutan edelleen eurot markoiksi nähdäkseni, onko hinnassa mitään mieltä ja paljonko hinnat ovat markka-ajoista markoissa nousseet, sillä olen huomannut hintakehityksen pinkovan tulokehitykseni ohi.

    VastaaPoista
  7. Kuuntelin (radiosta), kuinka eri-ikäiset keskustelivat rahasta. Kaksikymppinen sanoi, että rahaa on vaikea hahmottaa konkreettisesti: "käteinenkin" on virtuaalista. Ja siksi isojakin lainoja (oli ostamassa asuntoa) on helppo ottaa, koska tarvittaessa hän voi myydä asunnon tai tiukan paikan tullen kuitata velanlyhennyksen uudella velalla. Virtuaalirahalla.

    *

    Myllyyn miehelläni on läheinen suhde: hänen isällään oli mylly. Nyt ei ole enää myllyä, ei mylläriäkään.

    VastaaPoista
  8. Talkkunatarpeista joskus katosivat herneet, kun me lapset pääsimme mummolan karjakeittiöön, jossa kaikenlaiset jyvät hautuivat suuressa rautapadassa. Hyvä herneenmaku talkkunassa on kai oleellista.
    Luulen, että täällä Amerikassa kaikki ostetaan virtuaalirahalla, ainakin hienot talot. Alkaa olla puujalkakansaa . . .

    VastaaPoista
  9. Paju,

    Virtuaalirahalla. :) Kyllä raha on muuttunut virtuaaliseksi.

    Tänään nimittäin tuli postissa tuo mainitsemani uusi lompakko entisen ehkä 15 vuotta palvelleen tilalle. Siinä on vain yksi lokero seteleitä varten (ellei niitä taita)! Tulipa samalla tehdyksi lompakkoinventaario. Löytyi yllättäviä lippuja ja lappuja vuosien takaa. Ja niitä kortteja, kortteja, jäsenkortteja sinne sun tänne...

    Myllyistä ehkä vielä joskus lisää...


    Sikuri,

    Meillä ei laitettu herneitä talkkunakeitokseen muistaakseni. Pitäisikin ehkä googlata, miten erilaisia talkkunoita onkaan.

    Savolaisesta en pidä lainkaan l. kotikutoinen oli varmaankin sitten hämäläistä keskisuomalaisittain.
    Hyvää piimän tai viilin kanssa ja marjojen ja maidon.

    VastaaPoista
  10. Kiitos kaunis muisteluistasi!

    Ja kukkia. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!