9. joulukuuta 2007

TEE SE ITSE!

Helmiinan elämä oli hankaloitunut niin kehollisesti kuin psyykkisesti. Lukemattomat oppineet eivät millään päässeet yhteisymmärrykseen, mikä on asian varsinainen laita eli syy. Ohjeita sateli joka puolelta. Venytä, vanuta, rentouta, vahvista, kävele, jumppaa, hiihdä! Herranpieksut! Sitähän hän oli tehnyt koko ikänsä ja terveiksi mielletyt elämäntavat eivät olleet auttaneet. Oli siis muutettava kurssia. Helmiina ostatti miehellään konjakkipullon. Hän aloittaisi siitä ihan itse. Jollei sauna, viina ja terva auta, on vastassa hauta, Helmiina oli kuullut. Pitäisikö sen olla kirkasta?

Itsenäisyyspäivänä Helmiina istuu ja puhuu itsekseen. Itsesuggestiosta se puhui muinoin terapeutti. Keksi itsellesi oma mantra, joku itselle tärkeä asia, mieluummin tavoite. Terapeutti ehdotteli sellaisia lauseita kuin: Minä olen kaunis ja kaikki rakastavat minua. Mutta Helmiina on elämänsä aikana sen verran usein vilkaissut peiliin, että ymmärsi, etteivät tuontyyppiset lopputulemat olisi realistisia.

Kyllä Helmiina kovasti yritti. Hän vesikäveli, venytteli, kävi hoidoissa ja kuunteli meren ääniä. Lopulta hän ymmärsi, että kaikki on loppupeleissä itsestä kiinni. Hän keksi siinä sivussa seuraavan uniikin ilmaisun: TEE SE ITSE! Hän teippaili tätä voimaannuttamislausetta kotona jääkaapin oveen, vessan peiliin, ovenpieliin ja avainkaappiin. Laminoi pahvilappusia käsilaukkuihin ja taskuihin sirotella. Tietokoneella niitä oli niin helppo monistaa. Kaikenvärisiä ja eri fonteilla. Se oli mukavaa ajankulua.

Seuraavan kerran psykiatrin vastaanotolla Helmiinalle tarjottiin onnellisuuspillerireseptiä. Itse asiassa hän sai ilmaisen aloituspakkauksen. Ja vesilasin. Olisi muka otettava se ensimmäinen pilleri nyt heti. Nuhainen Helmiina kaivoi taskustaan Nessu-liinan ja samalla pari laminoitua lappusta putosi tohtorin eteen pöydälle. TEE SE ITSE! TEE SE ITSE! Tohtori luki lappuset ja säpsähti. Olipas tehokas mantra, tuumasi Helmiina, keräsi kamppeensa ja poistui lääkärikeskuksesta uutta aikaa varaamatta.

-----

Pakinaperjantain 57. haasteesta Itse.

6 kommenttia:

  1. tanssiva harmaa pantteri12/09/2007 6:24 ip.

    Tee se itse oli sopiva kehotus puoskarille. Vaikka eihän hän mitään pahaa tarkoittanut onnellisuuspillereillä.

    VastaaPoista
  2. Oh-show-tah hoi-ne-ne12/09/2007 7:05 ip.

    Ehkäpä tuossa olisi ratkaisu moneenkin pulmaan. Lippua ja lappua tukki ovista ja ikkunoista. Osta tämä, osta tuo...

    VastaaPoista
  3. Vaan mikä se on se SE, mikä piti itte tehdä? Voikohan onnellisuus voi olla piilossa pillereissä?

    VastaaPoista
  4. Pantteri,
    Hyväähän he kaikki tarkoittavat. Mutta Ehkä Helmiina oli kyllästynyt kokekaniinina olemiseen.

    Oh-show-tah hoi-ne-ne,
    Niinpä. Helpommalla pääsisi kuin ostoksilla ravaten. Vaikka jotkut sanovat, että onhan nettikaupat helppoja.

    Isopeikko,
    Siinäpä se. Todennäköisesti kaikki tai edes diagnoosi. Tai sitten hoito. Tai ehkä Helmiina tajusi, että hän oli väärässä paikassa. ???

    Liisa

    VastaaPoista
  5. Tähänhän se monesti on mennyt.
    Helpompi ja halvempi kuin tutkia kunnolla on kehoittaa siihen venyttelyyn ja vanutteluun.
    Seuraavaksi ruvetaan vihjailemaan että vika on korvien välissä.
    Itsehoitoa itsekullekkin.

    VastaaPoista
  6. Mk,
    Seurataan ja seurataan vuositolkulla. Monet "diagnoosit" ovat vain kuvauksia statuksesta, mutta koska ne ovat latinaa, asiakas luulee niitä diagnooseiksi.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!