4. marraskuuta 2007

Elämää

Suomen Kuvalehti alkaa etsiä kymmentä laulua, jotka jokaisen suomalaisen tulisi osata ulkoa. Tuosta linkistä pääsee äänestämään, jos haluaa mukaan leikkiin. Mielestäni on itse osattava ulkoa ne laulut, jotka odottaa toistenkin osaavan.

Miten testaisin, mitä lauluja osaan ulkoa? En usko, että puoliso ilahtuu, jos otan laulu- tai virsikirjan ja työnnän sen hänelle, jotta hän voi alkaa kuulustella. Kansakoulussa opitut laulut muistaa hyvin. Samoin monet virret. Niitäkin luetettiin ulkoa kinkereitä varten, koulussa, pyhäkoulussa. Syksyisin koulutyö aloitettiin jumalanpalveluksella ja keväisin päätettiin.

Sun puolees Herra luomme
me katsehemme nyt
ja kiitoksemme tuomme,
kun työ on päättynyt...
(nyt 486 uusin sanoin Puoleesi, Herra, luomme)

Ja muistan äskettäin TV-ruudussakin pyydetyn valitsemaan kolmesta vaihtoehdosta Suomelle sopivin laulu. Ensimmäinen oli Arvon mekin ansaitsemme ja kolmas Sininen ja valkoinen. Keskimmäistä en muista nyt millään.

Minä luulen edelleenkin osaavani ulkoa paljon lauluja ja virsiä. Testasin virsien muistamista eilen seuraamalla Samuli Edelmannin virsilauluohjelman. Siinä oli mielestäni sunnuntaille ja pyhäinpäiväviikonlopulle sopiva ohjelma katseltavaksi tai vain kuunneltavaksi lepattavien kynttilöiden valossa. Virsi 509. Enempää ei elämältä sovi pyytää. Se on siinä.

5 kommenttia:

  1. Samaa Samulin ohjelmaa seurasin syrjäsilmin ja korvakuulolta. Mielenkiintoinen, hiljainen pysähdys. Uudet soundit virsissä, kalevalainen poljento. Yksinkertaisuuden ylistys. Puhutteleva. Hurskastelu oli kaukana, mutta kuuntelin sanoja kuin runoa. Hieno oivallus Edelmannilta.

    VastaaPoista
  2. Sivuaskel,
    Sitä hienompi ajatus ko. levyn tekeminen, koska se ei ollut hänen omansa. Häneltä kysyttiin, tekisikö hän virsilevyn. Hyvä, että suostui.

    VastaaPoista
  3. Minä en osaa laulun laulua. Vähän muistan pätkiä sieltä ja täältä. Kuuntelen kyllä mielelläni muiden laulamista.
    Ei kaikkien tarvitse osata.

    VastaaPoista
  4. Maijamuru,
    Ei tarvitsekaan kaikkien osata kaikkea. Jostakin syystä Suomessa on asiassa kuin asiassa kilpailtava. Äkkiseltään ei mieleeni tule toista vastaavanlaista kulttuuria.

    Peruskansalaistaidot on hyvä osata. Silittäminen, napin neulominen, tulenteko jne.

    Itse lapsena kinusin äidiltä mm., että hän olisi opettanut minua tekemään vaatteita. Minut laitettiin oppikouluun ja äiti sanoi, että "ei kaikkien tarvitse kaikkea osata". Kun lapset aikanaan syntyivät ja rahat olivat tiukalla, ostin osamaksulla Taika-Singerin ja kaavoja ja opettelin itse.

    VastaaPoista
  5. No ainakin Maamme-laulu ja Neuvostoliiton hymni täytyisi jokaisen suomalaisen osata, eikä kantaatti Stalinillekaan olisi pahaksi. Maamme-laulun sävelmä on saksalaisesta juomalaulusta, mitä moni ei taida tietää.Oikein ruotsalais-saksalainen viritelmä, jonka ylioppilaat juovuksissa hoilasivat Kumlingen kentällä, eikä sitä alun perin kansallislauluksi tarkoitettukaan. Finlandia olisi käypäinen tässä Putinon naapurissa.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!