15. lokakuuta 2007

Kaikki muuttuu

Olen jo aikaisemminkin ihmetellyt, miten valtavalla vauhdilla lähitienoo muuttaa muotoaan. Silta levenee ja toki vahvistuukin, mikä saattaa olla hyväkin asia. Sen sijaan automarketin rakentamisen tarpeellisuudesta voi jo olla eri mieltä. Niitä nousee kuin sieniä sateella. Liikenne tulee lisääntymään.

Jos kaikki mitataan rahassa, kuten on tapana, lähiömme asuntojen arvo saattaa nousta. Tuleehan marketin kylkiäisenä aina muitakin palveluja. Mutta samalla menetetään lähikauppa, jonka tavaravalikoima on aivan riittävä tavalliselle kuluttajalle. Sinne asti vielä saattaisin pystyä kävelemään.

Muistan vielä tulevan automarketin sisäänajoväylällä olleen vanhan Kesoilin, josta sai ostaa petroolia Talbotiin. Sen auton kanssa piti olla tarkka polttoaineen saatavuudesta. Nyt ovat teiden linjaukset muuttuneet ja silloin käyttämämme kaikki tutut huoltoasemat kadonneet. Ja koko ajan äitimaa peittyy enemmän ja enemmän kiveysten alle. Joihinkin paikkoihin saatetaan jättää pieni lämpäre maata, johon voi sitten istuttaa pari puuta tai pensaita ikään kuin anteeksipyyntönä. Esteetön liikkuminen ja koskematon luonto taitavat olla mahdoton yhtälö. Vaikka itselläni on liikkumisvaikeuksia, olen vielä sielultani jälkimmäisen kannalla. Mutta onko sillä mitään vaikutusta tänä Blog Action Day-päivänä? Tuskinpa.

Tavanomaista näkyy olevan käyttää kesäkukka(kertakäyttö)istutuksia kivierämaissa. Ja näin tapahtuu, vaikka puutarha-ala elää ja kukoistaa tai ehkä juuri siksi puutarha-alalla tuntuu menevän hyvin. Vuosi vuodelta kesäkukkien taimet tuntuvat maksavat euroina sen mitä ennen markkoina. Harvalla on mahdollisuus talvettaa perennoita nykyasunnoissa. Kellarit puuttuvat. Itse nostimme kauniit vielä kukkivat pelargoniat kuitenkin sisälle ja aion kokeilla, saanko ne säilymään yli talven niille liian kuivassa ja lämpimässä huonetilassa. Säästöä se olisi pienikin säästö.

Pihan haravointi on tekemättä, koska puolet lehdistä on vielä puissa. Tuleva kevät mielessä mieheni piilotti narsissien ja tulppaanien sipulit tänään multaan. Olivat muuten kyseisen kaupan viimeiset ja siksi melko edulliset. Siniset orvokit vielä sinnittelevät kukassa, muuten alkaa olla kasvien talvilevon aika.

5 kommenttia:

  1. Meillä oli jo pihatalkoot, koska suurin osa lehdistä on tippunut, Vaahteroissa on kyllä vielä alaoksilla.

    Takapihalla kukkii enää purkissa oleva pieni samettikukka. Palsamit korjasin jo ajat sitten pois, kun kukinta lakkasi ja siementen poksauttelu oli niin mahdotonta.

    VastaaPoista
  2. Miksiköhän koivut(kin) tiputtavat lehtensä niin eri aikaan samassakin pihassa? Kai se johtuu kasvupaikasta, vesisuonista tai jostakin vastaavasta. Pihlajat ovat jo melkein paljaat, marjoistakin.

    Minulla ei ole koskaan ollut samettikukkia. En ymmärrä, miksi en oikeastaan pidä niistä ollenkaan. ???

    VastaaPoista
  3. Pelargonioista sanoisin, että niukin naukin. Niille on aikamoiden stressi tulla sisälle lämpimään, vaikka vain parvekkeelta. Viime talven niukin naukin säilyi, vaikka pistokas on vohkittu yhdestä korttelimuseon talviviileästä talosta.

    Koska olet saman kylän tyttöjä, niin kysyisin, että onko Päivärannassa maksuautomaattia, vai pitääkö mennä keskustaan. Lähin OTTO on Saarijärvellä, mutta melkein samalla vavalla ajelee Puijonkadulle ja hoitelee kaupungilla vähän muitakin asioita. Kun sanon, että ajelee, tarkoitan tietenkin pyöräilyä.

    VastaaPoista
  4. AKH,
    Huoltoaseman seinästä saa rahaa, mutta maksuautomaattia ei ole.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!