23. syyskuuta 2007

Kompastelua

Tämän koneen kanssa tahtoo tulla vallan hiki välillä. Norton uhkailee virustorjunnan loppuvan kohtapuoliin, vaikka olen jo maksanutkin uuden kaksivuotisjakson. Itse laitteen jumittuminen ja tavanomainen takkuilu selaamisessa saattaa johtua kuvien tuhottomasta määrästä. Tarvitsisin makutuomarin, mitä ottaa, mitä jättää.

Salasanat erinäisiin palveluihin tuppaavat unohtumaan. Kun tilaan uuden enkä onnistu heti luomaan vaadittavan vahvaa salasanaa (mikä on kyllä ällistyttävän vaikeaa) ja aloitan mielestäni alusta ohjeen mukaan, kyseinen linkki ei olekaan enää voimassa, koska olin jo kerran sen käyttänyt. Tiukkaa on tietoturva joissakin yhteisöissä. Ja hyvä niin.

YouTuben kanssa en myöskään pääse sinuiksi millään. Uusi betaversio pitäisi taas olla! Voisi sitä, voisi tätä. Olen myös leikkinyt väreillä. Täällä blogeissa ja ulkona pienellä kävelylenkillä kameran kanssa. Tänään löysin vihdoin marja-aronioitakin, siis marjoja. Se pensas, josta poimimme aroniat viime syksynä, on ollut täysin marjaton.

Samalajistenkin puiden ja pensaiden syysasut vaihtelevat vielä virkeästä kasvuvihreästä palavaan punaiseen ja syvään lilaan. Kaikkea löytyy. Muutama kurttulehtiruusu punnertaa nuppujaan vielä auki. Mökiltä "pelastettu" tummansininen pohjolanukonhattu ja maatiaisraparperi ovat löytäneet paikkansa. Ripottelin myös taskullisen kruunuliljan siemeniä syksynkosteaan multaan. Sipulikukat ja kanervat ovat vielä kaupan hyllyllä. Sisäviherkasvit on siirretty jo pois avoparvekkeelta. Mielenkiinnolla seuraan, miten pitkään ahkeraliisat, lobeliat, pelargoniat ja muratit kestävät syyssäitä. Olisipa pelargonioille talvehtimispaikka. Mustanmerenmerenruusu on onneksi helppo talvetettava. Ja samalla tässä seuraan asuntomarkkinoita.

8 kommenttia:

  1. Luulisin, että valokuvien suuri määrä ei hidasta koneen toimintoja. Ainakin näin minulle on vakuuteltu, kun kysyin samaa asiaa joskus. Olet varmaan osannut katsoa, paljonko kovalevylläsi on vielä tilaa? Usein luulee, että masiina on täynnä, mutta yllättyy, kun kapasiteettia löytyy suurin osa siitä pallodiagrammista.

    Olen itse hukassa ilman muistikirjaa, jossa on salasanat, sähköpostiosoitteet (nämä nimimerkilliset). Minähän muuten unohdin kerran pankkikorttini tunnusluvun, kun olin pankkiautomaatilla nostamassa rahaa. Päästin jonon ohitseni ja menin sivummalle etsimään lunttikorttiani lompakon uumenista.

    Minulla kukkii ulkona vielä pelargonia sekä muutama ruiskukka, pienet samettikukat ja oppineitten kukka, ruukussa siis. Palsami alkaa olla maassa lopuillaan, pamauttelee siemeniään kun vahingossa hipaisee. Tänään keräsinkin siemeniä purkkiin, jottei levisty liiaksi. Pertunia ja krassi kukkii edelleen hyvin, mutta ostin jo kanervat valmiiksi portinvartijoiksi, isoihin ruukkuihin.

    VastaaPoista
  2. Iines,
    Minun olisi pitänyt itse opetella tämän koneen temput alusta lähtien. Mutta kun minulla on niin avulias mies ja nopea tekemään näitä juttuja. Eli siksi en hallitse tätä kokonaisuutta.

    Olenpa kuitenkin oppinut kuvia käsittelemään, joten ihan luomupuhtoisia eivät enää ole. On rajausta, tarkennusta ja oikaisuja jne...

    Siniset orvokitkin kukkivat
    vielä kovasti, kun leikkasin ne aivan alas jonkun sademyrskymyräkän jälkeen. Eikä ollut tullut nypittyä tarpeeksi. :)

    Minun ei enää tarvitse huolehtia sen palsan leviämisestä. :) Mökin uusi omistaja (säätiö muuten, joka vuokraa sen edelleen) ihmetteli sitä palsojen määrää. Kerroin, miten Metsäliitto rikkoi tonttimme pinnan järeillä koneillaan. Muuta ei tarvittu. Eikä se muuten niittämällä häviä, vaikka niin ohjeistetaan. Jokainen taimi on nypittävä käsin ja hävitettävä.

    VastaaPoista
  3. Liisa, ulkoisesta kovalevystä voisi olla enemmän iloa. Jos tuhoat kuviasi, alat pian tarvita niitä.
    Itse ainakin säilytän kaikki suhteellisen kelvolliset otokset.
    Salasanat unohtuvat joskus. Itsellenkin on käynyt pari kertaa kuten Iinekselle, mutta salasanat löytyvät omasta paperiarkistostani, jos tiukille ottaa. En oikeastaan koskaan jätä niitä kirjaamatta.

    VastaaPoista
  4. Kirsi,
    Kyllä minäkin kirjaan ne ylös, mutta sitten en aina löydä sitä vihkosta tai lappusta, mihin kirjoitin...

    VastaaPoista
  5. On taas Kunnonpaikalla käyttöä, jos vaahteranlehtiin kompastelet.

    VastaaPoista
  6. AKH,
    Liikelääkereseptiä vain tarjotaan, vaikka oikeasti mattokin on joskus oikealle jalalle liikaa. Ei ole kivaa tämä. Hermokipu on viheliäistä.

    VastaaPoista
  7. Minulla on käsitys, että suuri kuvamäärä kyllä hidastaa konetta. Kun hankin ulkoisen kovalevyn ja siirsin suurimman osan kuvistani sinne, niin koneen tila lisääntyi ja mielestäni toiminta parani hieman.
    Minäkin mietin, voisinko mitenkään, missään, talvettaa belargonioita, ja joriininjuuria. Muratin siirsin jo purkkiin ja otin sisälle.

    VastaaPoista
  8. Maijamuru,
    Minä olen siirtänyt kuvia levyille jonkin verran. Mutta sieltä hakeminen on sitten taas työlästä...

    Pelargonit ja joriinit vaatisivat kai vanhanajan kellarimaiset olosuhteet, jotta talvettaminen onnistuisi. Mitenkähän onnistuisi parvekkeella styrox-laukussa? Eivät saisi jäätyä. Keksin tämän juuri. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!