5. huhtikuuta 2007

Mä mistä alkaisin

Viikko on kulunut melkein kokonaan hämärässä makuuhuoneessa. Olen silmät kiinni leijunut unen ja toden rajamailla. Selkäni on suorastaan raivostunut saamastaan kohtelusta. Sehän vaatii liikkeelle ja jumppaamaan, mutta ankara infektiokasauma taas pyytää (ellei suorastaan vaadi) pysyttelemään petissä ja nenäliinojen on kerta toisensa jälkeen oltava pehmeämpiä. Tunnustan kyllä (neuvoksikin) käyttäneeni ikivanhoja tyynyliinoja nenäliinoina. Kyllä kangas on aina kangasta.

Onneksi kolmannella yrittämällä TK:ssa otettiin kokeita ja tutkittiin eikä vain enää hutaistu reseptiä käteen. Tulehdusarvot olivat korkealla ja alettiin epäillä keuhkokuumetta. Ensimmäinen antibiootti ei purrut ja löytyi paha poskiontelotulehdus. Oikealta, siltä peruskasvokipuiselta puolelta. Hermokivun piikkiin on niin helppo lykätä kaikki vaivat. Onneksi (ei niin mukava) punktio ja toinen vahvempi troppi näyttää tämänaamuisten arvojen mukaan alkaneen pudottaa tulehdusarvoja, mutta pyhien jälkeen on mentävä taas heti uusiin verikokeisiin. Mutta vakavammilta silmäongelmilta välttyäkseni omalääkärin kehotuksesta kävin vielä silmälääkärillä ja löytyihän sieltä taas uusi -iitti. Uudet tipat. Siis kolme reissua viimaiseen ja katupölyä pyörittävään keskustaan aurinkolasit päässä. Eihän tässä enää riitä Murphyn lakikaan.

Jatkuva silmät kiinni oleminen pyörityttää ajatushyrrää tai -kelaa ikävästikin, kun on oikeasti kipeä eikä vain kipuselkäinen. Nyt silmäni kahdesta iitistä huolimatta ovat jo hiukan paremmat eivätkä lääkärin mukaan käytöstä mene siitä huonommiksi. Joten jos vaikka alkaisin pikkuannoksina vilkuilla niitä kuvia ja postauksia, joita olen tavallisesti seurannut. Mutta tipottelun pitää olla säännöllistä. Ettei vain tämä näyttöruutukin kuivaisi silmiä? Kohtuus kaikessa on suuri viisaus.

4 kommenttia:

  1. On viheliästä, kun nenä hiertyy.

    Rupees nyt kuuntelemaan Matteus-passioita. Siinä se aika vierähtää. Välillä ehtii nukahtaakin.

    VastaaPoista
  2. Kyllä näyttöruutu kuivattaa!

    Tyynyliinaidea oli hyvä. Harmi etten tiennyt sitä viime viikonloppuna, piti lähteä vasiten hakemaan Essolta Nessuja. Serlaa olisi talossa ollut mutta aiaiaiai...

    Yritä parantua pian!

    VastaaPoista
  3. Kuuntele myös Mozartin Requiem! Soi minulla tässä taustalla rauhoittavasti ja kohottavsti.

    Voin kuvitella, miltä olosi on tuntunut, kun itsekin olen horjunut hämärän rajamailla tensio neckin, asentohuimauksen, uusien verenpainelääkkeiden ja kortisoin vaikutuksesta. Päälle pamahti vielä se kesältä tuttu tulehdus, johon napsin parhaillaan antibioottia. Olo alkaa minullakin olla kuitenkin jo hyvä, enää ei huimaa pahastikaan ja mieliala alkaa parantua.

    Kyllä näyttöruudun katsominen rasittaa silmiä! Sehän vilkkuu koko ajan, vaikka silmä ei sitä havaitse. Toisaalta on tärkeä saada mieleistä puuhaa, joka piristää, joten sopivassa määrin tätä bloggaamista ja sitten taas silmälepoa.

    Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
  4. Iines,
    Hyvää pääsiäistä myös sinulle.

    Minut tauti vielä herätti puoli kolmelta. Hiukan mietityttää, kun edellisenä yönä sain kuitenkin nukutuksi viiteen asti.

    Jospa tuo toinen lääkärin "vahvaksi myrkyksi" nimeämä uusi ja kallis antibiootti kuitenkin hiljalleen taittaisi tämän taudin tai nämä taudit. Tiistaina viimeistään tiedän lisää.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!