18. joulukuuta 2006

Aamupimeässä

Varhainen aamuajelu asemalle ja takaisin paljasti kuuran kiillottamat ajoväylät ja kadut. Asemanseutu näytti saaneen ohuen lumipeitteen. Omassa lähiössä maa on yhä musta ja vihreä.
Ajoin tarkoituksella takaisin vanhaa tietä. Moottoritie ei minua kutsu, vaikka se valaistu onkin. Nopeusrajoitusnäyttö näytti 100 km, vaikka auto varoitti kelin liukkaudesta. Normaali ajokeli ja lämpötila nollan kieppeillä on minusta sovittamaton yhtälö. Kelin ei saa antaa yllättää. Kuljettaja on koko ajan vastuussa. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

Joulukuusi käveli illalla taas ovelle asti. Joulukuusen hankinta on nykyään helppoa. Kuusenmyyjä soittaa kotiin ja kysyy, millainen kuusi saisi olla ja milloin sen voisi toimittaa. Eikä hintakaan ole sen kummempi kuin muualla. Vuosi vuoden jälkeen otamme yhä pienikokoisemman kuusen.

Radio varoittaa tänä aamuna toistuvasti viattomilta näyttävistä jouluviesteistä täällä verkossa. Viestintäviraston mukaan olen koneineni jatkuvassa kaappausvaarassa. Ovatkohan nämä turvallisia viattomuuksia? Löysin ne Kameraveneen ja Halo Efektin kautta. Lienee viisainta sulkea kone ja yrittää askarrella jouluhommeleita jaksamisen mukaan. Tämä haavoittuvuuslistahan on mahdottoman pitkä. Tieto lisää tuskaa.

7 kommenttia:

  1. Ehka joskus on parempi olla pelkaamatta.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne kameraveneen ja halon jutut ovat varmaan turvallisia, sillä mehän tiedämme nämä henkilöt luotettaviksi blogistanilaisiksi. :)

    Oma joulukuuseni tulee myös kotiovelle. Muuan Toivo tuo joka joulu omasta metsästään tarkoin valitsemansa kuusen JUURI minulle. Äitini vanhoja naapureita, hyvin vanha mies. Joulumieli tulee aina tuosta hetkestä, kun kuusi tulee ja minä annan kassillisen jouluhyvää Toivolle kotiin vietäväksi. Halataan hiukan ja aina käy mielessä, että vieläkö ensi vuonna..

    VastaaPoista
  3. Kokeilin samaa kuvakulmaa, mutta minusta oksat näyttivät juuri niin risuilta kuin sinullakin.

    VastaaPoista
  4. Varovaisuus on hyvästä ja liiasta luottavaisuudesta koituu vaikeuksia. Ainakaan minulle ei näyttäisi kumminkaan käyneen mitään vahinkoa vaikka molempia olen käyttänyt ja ton "elf yourself"-jutun löysin varmaankin ensimmäisenä suomalaisena amerikkalaisen yksityishenkilön blogista.

    VastaaPoista
  5. HPY,
    Syntymäsäikähteneen ikuinen riesa on ylivarovaisuus.

    Iines,
    Sikispä juuri uskalsin linkit laittaa, kun luotin Mariin ja Haloon. Joulutähteä en noin vaan ykskaks osannut virtuaalisesti leikata. Perinteisellä menetelmällä kyllä onnistuu. :) Elfin olisin osannut itsestäni ehkä tehdä. Pitäisiköhän?


    KH,
    Ei ne risut pienissä kuvissa juuri haittaa. Kun katsoo kauas ja yrittää vangita matalan auringon valoa, jää tarkistamatta ylimääräiset risut. Kuva on otettu 30.11. Silloin oli kirkasta. Eilen oli jossakin vaiheessa myös hetken aikaa valoisaa.

    Halo Efekti,
    Sinulla on usein näitä hauskoja linkkejä. Löytyvätkö ne sattumalta?

    Juuri äskettäin miehen koneeseen tuli(?) virus. Se teetätti töitä pari päivää ja vaati asiantuntijaneuvoja. Niin voi käydä , vaikka olisi kaksin- tai kolminkertaiset viruksentorjuntaohjelmat. Tämä kone on säästynyt vielä. Johtuuko ylivarovaisuudestani?

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia. On mukava kun minulta löydetään hauskojakin linkkejä. Itseasiassa varsinainen löytäminen on sattumanvaraista, joskin teen runsaasti haravointityötä niiden etsimiseksi. Jos etsii jotain sellaista uutta mitä ei tiedä olevankaan niin on katseltava verkkoa aika laajasti että sellaisia osuu silmään.

    Mukavaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Iines, että luokittelit minut "turvalliseksi" - ainakaan minulle ei ole noista vaikeuksia ilmaantunut, mutta parempi varoa, kuin katua, niinhän se on.

    Se lumihiutaleen leikkaaminen vaatii vähän ajattelua ja keskittymistä, sen myönnän - ei onnistunut minultakaan ekalla yrittämällä ;-)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!