2. syyskuuta 2006

Ojasta allikkoon

Murphyn laki taitaa sittenkin olla olemassa. Olen yrittänyt muokata tämän blogin templatea muistaakseni viikon ajan. Olen kysynyt ja saanut neuvoja, vertaillut vierekkäisiä Wordille tallennettuja pohjia suurennuslasilla ja vaihtanut lopulta koko pohjan. Vihdoin sain yhden asian onnistumaan, mutta sillä siunaamalla hetkellä ilmaantui uusi omituinen ominaisuus sivupalkkiin.

Edelliset otsikko sieppaa aina alimpana olevan linkin mukaansa. Eikä se näy missään tavallisilla lukulaseilla, ei edes moniteholaseillani. Ei kai tuo ketään muuta haittaa kuin itseäni ja ehkä sekin asia saa ratkaisun aikanaan. Tämä on aivovoimistelua parhaimmillaan. Ainoa hankaluus on siinä, etten tahdo osata antaa periksi.

Nyt on tiedossa kaksi totaalisesti tietokonevapaata päivää. Kamera jäänee kuitenkin. Voin siis valita tekemiset jaksamisen mukaan. Akryylivärit odottavat kokeilijaa, vanhentuneet asiakirjat paperisilppuria ja lukemattomat lehdet lukijaa ja poisheittäjää. Tärkeintä on kuitenkin, että on jotakin pientä aktiviteettia mielessä, vaikkakin osin harmaan verhon takana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!