22. kesäkuuta 2006

Nuo ihanat kukkamme

Seurailen suurella mielenkiinnolla mm. Iineksen mökkielämää. Mielelläni minäkin kerron ajatuksiani joidenkin kukkien nimistä. Ensimmäiseksi sieppasin käteeni Suomen terveyskasvit, 1982, plaratakseni sen sisällysluetteloa. Kauhukseni havaitsin, taas kerran, miten myrkyllisten kauniiden kukkien ja kasvien ympäröiminä me elämmekään. Kyllähän niiden pitäisi olla tiedossa, mutta kukinnan aikaan se tahtoo unohtua. Omasta pihastakin löytyy aitoukonhattu, kevätesikko, kielo, lehtoakileija, niittyleinikki, punakoiso, lähimetsästä rentukka, oravanmarja ja paljon muuta vaarallista. Kuvassa on kouluaikainen kasvistoni.

Mutta aiheeseen eli kukkien nimien miellyttäviin mielleyhtymiin.

Ahkeraliisa (Impatiens sultani) on tietenkin mainittava ensimmäiseksi. Se ei petä koskaan kukkaloistossaan varjoisissa kasvupaikoissa. Mielenkiintoista oli havaita, että sen venäjänkielinen nimi on muotoutunut samalla tavalla kuin luhtalemmikin. Se on " älä koske minuun" tai "älä satuta minua" Johtuisiko siitä, että sen varret ja kukat irtoavat todella herkästi. Lemmikkihän tunnetaan "älä unhoita kukkana". Lemmikin tieteellinen nimi on vähemmän romanttinen ja viittaa lehtiin, jotka muistuttavat hiirenkorvia.

Kaunokainen (Bellis perennis) on herttainen vihreän nurmikon piristäjä.

Lutukka (Capsella bursa-pastoris) on vaatimattoman näköinen, mutta lutunen on nimi.

Mesiangervo, suopursu ja jasmiini pääsevät listalle huumaavan tuoksunsa vuoksi. Ensimmäiset muistot niistä ovat nimenomaan tuoksumuistoja. Jasmiini on päässyt myös monen tyttölapsen nimeksi.

Tämän mukavan kukkamiellemeemin on aloittanut Arru. Ainakin Tarjuskalla on paljon kukkia, siispä haastan sinut jatkamaan.

4 kommenttia:

  1. Suopursun kukinto on lempparikukkani.

    VastaaPoista
  2. Suokukkakin on kaunis. Pääsisipä suolle! Tuollaista meemiä väsätessä tuli runsausden pula.

    VastaaPoista
  3. Tulipa ruma postaus, kun on noin paljon linkkejä. Mutta olkoon tämän kerran. :)

    VastaaPoista
  4. Ja sitten kun aloin niitä linkkejä poistamaan, hävisi myös tekstin loppuosa. Eli älkäätte ihmetelkö. Tämä Blogger vain sanoi, että Your HMTL cannot be accepted. Ja HMTL on hiukkasen vierasta kieltä minulle, myönnän.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!