11. kesäkuuta 2006

Juhlapuvussa

Aamu alkoi pilvisenä eikä juuri lupaillut lämmintä säätä. Eilinen meni ihmetellessä naapurin kaksoisjuhlia. Lippu salossa virallisten liputuspäivien ulkopuolella kertoi jo kaiken. Oikein osasin päätellä. Onneksi oli sen verran lämmin sää, että he pystyivät viettämään aikaa myös etupihalla ja lapset tuossa leikkipuistossa. Harvalla on niin isot asunnot, että perhejuhlistakaan selviäisi ilman ruuhkan tuntua. Eli ripustimme pyykit sisälle, vaikka aurinko olisikin kuivattanut ne hetkessä.

Siirsimme viherkasvit parvekkeelle vahvistumaan ja istutimme kesäkukiksi pohjoispuolelle tutut ahkeraliisat. Eteläpuolelle pienikukkaista petuniaa ja lobelioita ja pari hehkuvanpunaista pelargonia. Krysanteemi sai seurakseen lamoavia krasseja. Saa nähdä, viihtyvätkö vierekkäin. Tulppaanit ovat vielä osin ihan hyvässä kukassa istutuspaikasta riippuen ja valkosireeni juurellaan pikkulemmikit on juuri aukeamaisillaan kukoistukseensa. Tosin osa lemmikeistä sai jo lähtökäskyn, kun varaston seinustan ruoho oli jo kasvanut leikkausta vaativaan mittaan. Pihlaja on myös kukassa. En oikein ymmärrä, missä tämä kasvukausi on myöhässä. Tällä leveysasteella tuntuu, että vauhti on liiankin huimaavaa.

Eli luonto on pukeutunut parhaimpiinsa kuten olivat kirkkomusiikkijuhlien osanottajatkin. En ollut pitkään aikaan nähnyt niin paljon kansallispukuisia juhlijoita kuin aamuisessa juhlamessussa. Tuuterin puku erottuu aina joukosta, koska itselläni on sellainen. Se oli yhteinen projekti aikoinaan äidin kanssa. Työaikana se oli tosi kätevä kevätjuhlavaate. Ei tarvinnut joka vuosi miettiä uutta vaatetta lakkiaisiin. Nyt se ei kyllä enää mahdu päälleni. Tai ehkä juuri ja juuri mahtuisi, mutta ahdistaa ja puristaa. Olisi pitänyt osata olla kaukonäköinen aikoinaan ja tehdä seuraava koko. :)

PS. Kuvan ahkeraliisat ovat viime kesältä. Juuri istutetut taimet ovat vielä pieniä.

2 kommenttia:

  1. Liisa, minulla ei ole valkeassa syreenissä yhtään nuppua! Ruusuja on paleltunut pari kolme ja yksi kaunis klematis. Yleensä tähän aikaan on tässä mäessä pihlajakin jo kukkinut, nyt kukkii vasta aurinkoisilla paikoilla.

    On muuten hienoa, että maailmassa on vielä huomaavaisia ihmisiä. Tarkoitan sitä, että ette ripustaneet pyykkiä naapurin juhlien takia. Moni olisi pokkana ripustanut. Hieno ele teiltä.

    VastaaPoista
  2. Täällä kukoistaa valkea syreeni, mutta mökillä oli hirvi (?) syönyt nälkäänsä melkein yhden juhannusruusun ja se on piikikäs. Ja pihlajat ovat täydessä runsaassa kukassa.

    Jos se meri vaikuttaa siinä?

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!