26. toukokuuta 2006

Iltaa odotellessa

Joku hulluus meitä suomalaisia tuntuu riivaavan, kun yhdestä euroviisuvoitosta koko valtakunta menee sekaisin ja "helvettikin jäätyy". Suomi-kuvan rakennusaineet ovat todella kummallista kamaa, jos monsterit ovat siinä mestareita.

Olemme siis entisajan kylähullujen luvattu maa eukonkantoineen, suojuoksuineen, ilmakitaroineen, hyttysentappokilpailuineen ja muine kaikenkarvaisine kissanristiäisineen. Jokin outo kollektiivinen hurmos on vallannut kansan taaperoista vaareihin.

En kiellä, etteikö voitto minustakin tuntunut hyvältä. Mutta nyt jo mietin, milloin kupla puhkeaa. Toistaiseksi se näyttää vielä kasvavan kokoa kuin nuoskakelillä liikkeelle lähetetty lumipallo. Mutta lopulta se käy liian painavaksi ja pysähtyy itsekseenkin ellei sitä ennen törmää tavallisen arjen sementtiseinään. Kalliiksi käyvät laulujen lunnaat. Hei, minne unohtui tavallinen elämä räsymaton monikirjavive raitoineen? Arki totisine haasteineen?

Päivän sää on ollut vaihteleva tuulenpuuskineen ja saderopsauksineen. SUP-hoidot ovat onneksi tältä erää ohi ja sairaalassa ramppaaminen sen asian kanssa päätöksessä. Tuomi on täydessä kukassa ja punaviinimarjapensaan kukissa käy kova kuhina. Olisi nyt yöpakkasitta mustikankin vuoksi.

Päivään on mahtunut myös kiihkeä puhelindialogi Jyväskylän Energian jälkijättöisestä sähkölaskusta osakkeesta, jonka olemme jo maaliskuussa myyneet ja tasauslaskunkin maksaneet. Ja tuolla hyllyllä odottaisi Paolo Coelhon Paholainen ja neiti Prym. Jospa menen ja laitan silmätipat, että pystyn sen lukemaan vuorokauden sisällä. Sen aikaa saan pitää Mariaa kirjoineen täällä.

1 kommentti:

  1. Ajattelet juuri samoin kuin minä! Kirjoitin asiasta vain vähän ilkeämmin "Euro aurinkovoiteesta"

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!