17. huhtikuuta 2006

Keväthaviksia

Aamupäivällä kuuntelin radiosta ohjelmaa, johon ihmiset saivat ilmoittaa lintu-, kukka- ja muista kevääseen liittyvistä havainnoistaan. Tekstiviestejä ja puheluita pukkasi kaiken aikaa. Vastaajat eivät pysyneet tahdissa mukana. Leskenlehdet ja sinivuokotkin jo kukkivat jossakin. Eteläpihan krookuksia lämpöputkien lämmittämässä nurmikossa ei lasketa. Niitä näkyy jo täälläkin. Lintukirjo oli uskomaton. Ja kyyt ovat jo liikkeellä. Vieressä meidän lauantainen havaintomme Keski-Suomesta.

Havis = havainto. Voiko sellaista sanaa alkaa käyttää? Onhan meillä jo tavis, koris, fudis, lentis, käsis, Iltis ja niin edelleen. Ja Uusis, tietenkin.

2 kommenttia:

  1. Haviksista tuli ensin mieleen haaveiluja, keväthaaveiluja. :)

    Siis kyyt saisivat minun puolestani olla heräämättä enää koskaan, niin karmea käärmeinho minulla on. Olen saanut sen mökkimaisemista, jossa kyitä on todella paljon. Olen muutaman kerran ollut astua päälle, kun kyy ei väistänytkään, vaan jäi kytikseen keskelle reittiäni. Kylmät väreet menevät selässäni, kun ajattelenkin..hrrrrr..

    VastaaPoista
  2. Minä olen pienestä pitäen tottunut kyykäärmeisiin. Toki kovasti kavahdan niitä, koska ovat vaarallisia. Aikoinaan heinäpellon kiviraunioissa niitä saattoi olla useita kerällä aurinkoa ottamassa. Meitä neuvottiin antamaan niiden olla. Mutta pihasta tai portailta tavatut yksilöt tapettiin kyllä. Se lienee nykyään rangaistava teko, luulisin.

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!