22. maaliskuuta 2006

Viimeiset kukonlaulut

Egyptistä saamani kirjeen tiedon mukaan sikäläinen hallitus on määrännyt kaikki kanat ja ankat tapettaviksi. Laiminlyönneistä saattaa saada jopa yli 1000 euron sakot. Pelko valtaa alaa. Kirje on päivätty 27. helmikuuta. Vielä sinä aamuna kirjoittaja kertoi kuulleensa kukonlaulun. Ajatelkaa, sielläkään ei enää enää herätä kukonlauluun. Itse en osaa pelätä. On sitä niin monessa pelon paikassa ehtinyt jo olla. Tänä iltana televisiosta tulee asiantuntijatietoa ko. aiheesta. Kannattanee katsoa.

Tuosta pelosta vielä. Se jos mikä kaventaa elämää. Mutta jos kroppa tai jalat eivät kanna, on ihan inhimillistä pelätä esim. lähteä yksin ulos. Olen useaan otteeseen alkanut ns. alusta. Tarkoitan liikkumista yksin, tuetta. Joka kerta olen selvinnyt lenkeiltäni takaisin. Lyhyitä toki ovat. Minulla on aina kännykkä matkassa tukena kävelysauvojen lisäksi. Miten sitä ennen kännykkäaikaa olisikaan rohjennut lähteä.

Pakkasukko ei vain hellitä otettaan.Päiväkävelyllä varjopaikoissa viima edelleen kirvelsi poskia. On se poikkeuksellista tähän aikaan vuodesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!