7. lokakuuta 2005

Päiväunet - harmaa taivas


Osin kai matalapaineen vaikutuksesta oikeasti väsyttää. Tosin kaksi kertaa viikossa ollut allasjumpparyhmä on ollut melko raskas jaksettava. Tänään ei ollut kuin yksi kaupunkireissu. Viikonloppu tulossa ja H. lähdössä taas pitkälle pohjoiseen. Onneksi on vieraita tulossa seuraksi, ettei tarvitse koko ajan itse kehittää ns. kivuntorjuntatekemistä.
Ostin eilen hiivaa. Saattaa olla, että korvapuustit tms. tekisivät terää pitkästä aikaa. Edellisestä leipomiskerrasta alkaa jo olla aikaa. Laitan tässä myös onnenpotkut etelän lämpöön lentäville siskoilleni: "Tuuttehan työ takasii..." Itse olen käynyt kaksi kertaa samassa paikassa, joten on helppo olla hengessä mukana. Saattaisi minunkin kireille ja kivistäville lihaksilleni lämpö tehdä hyvää. Kokeilen nyt ensin kotimaan matkailua ensi viikolla. Isommat päätökset saavat odottaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentoi sinäkin!