13. elokuuta 2005

Aattona

Aamu valkeni pilvisenä ja uhkasi sadetta, siis ei mökille. Mutta mustaherukat takapihalta tuli kuitenkin poimittua. Ja pyykit pestyä. Kokeilin myös uutta kakkuohjetta, jossa tarvittiin nimenomaan mustia viinimarjoja. Ja sitä uusvanhaa irtopohjavuokaa. Hyvä, että kokeilin, koska iltapäivällä ilmaantui neljä maistajaa. Ko. kakku oli enemmän aikuisten makuun, kirpeähkö. Tulijoilla oli mukanaan kaksi upeaa nykytaiteen tuotosta. Toisessa komeili melkein koko suku! On minulla oivallinen intuitio, täytyy itseään kehua. Päivä oli kuitenkin ihan aurinkoinen yhtä sadekuuroa lukuunottamatta. Siis olisi voinut... Toivottavasti huominen on yhtä hyvä päivä ja jaksamme käydä mökkiretkellä.
Ilta kului moottorisahaa kooten ja purkaen, legoja asetellen, aapista tavaillen. Asunto- ja mökkiasiat olivat etualalla aikuisten puheissa, ristiin rastiin ja päällekkäin. Ja jokakertainen punnitus oli taas suoritettava. Sain Miikaelin ottamaan matkaansa yhden vanhan kouluaikaisen metallityönsä. Maraton oli tylsää katsottavaa, mutta Evilää täytyy mennä jännittämään.

1 kommentti:

  1. Iloista syntymäpäivää!!!! Kakku kuullosti tosi hyvältä. Mistähän se ohje on. Minäkin leivoin eilen: pullaa ja pähkinä-banaanikakun. :)

    VastaaPoista

Kommentoi sinäkin!